Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Ruovesi jakaa ilmaisia liukuesteitä yli 70-vuotiaille kuntalaisille

Ruovesi on ottanut hienon kopin ideasta, joka liittyy ikäihmisten liikkumiseen turvallisesti. Kunta on päättänyt tarjota kaikille yli 70-vuotiaille ruoveteläisille ilmaiset kenkiin kiinnitettävät liukuesteet. Kumisia kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä on tarjolla kolmea eri kokoa ja oikean koon löytämiseksi voi liukuesteitä käydä sovittamassa Ruoveden kunnantalolla. Samasta paikasta kuntalainen saa myös omat liukuesteensä. Idea liukuesteiden lahjoittamisesta yli 70-vuotiaille lähti kuntalaiselta, joka oli ottanut Ruoveden kunnanjohtajaan Eeva Kyrönviitaan yhteyttä. Kuntalainen oli kertonut, että vastaavaa tehdään jo jossain muualla päin Suomea. Kunnanjohtaja Kyrönviita innostui kuntalaisen kertomasta ideasta ja totesi liukuesteiden lahjoittamisen olevan hieno ja konkreettinen teko kunnalta ikäihmisten hyväksi. Tähän mennessä liukuesteistä on ollut kiinnostunut noin sata ruoveteläistä ikäihmistä. Yli 70-vuotiaita kuntalaisia Ruovedellä on kuitenkin huomattavasti enemmän. Ruoveden kunta aikookin jättää liukuesteiden jakamisen kuntalaisille pysyväksi käytännöksi. Edit 13.3.: Korjattu asia virhe. Tekinen johtaja Harri Apellin ei ollut yhteydessä kunnanjohtajaan vaan kuntalainen itse.