Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Repivä prosessi halvaannuttaa päätöksentekoa

Mänttä-Vilppulan kuntapolitiikassa on lähdetty kiviselle tielle. 18 varsinaista kaupunginvaltuutettua on jättänyt aloitteen, että kaupunginhallituksen luottamus mitataan. Syytä ei tarvitse sen ihmeemmin eritellä, mutta tiedossa on, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan peliliikkeet ovat aiheuttaneet keskustelua valtuustokauden aikana. Onko taustalla vielä muutakin epäluottamusta, selviää prosessin mittaan, sikäli kun valtuusto päättää sen käynnistää. Näyttää kuitenkin siltä, että äänet ovat jo valmiiksi jakautuneet niin, että tilapäisen valiokunnan asettaminen toteutuu. Luvassa on voimia vievä ja helposti riitaisaksi ja repiväksi kehkeytyvä prosessi. Tästä löytyy lukuisia esimerkkejä muista kunnista. Valmistelu ja kuuleminen vievät aikaa, varsinkin kun kyseessä on kaupunginhallituksen jäseniin ja varajäseniin kohdistuva prosessi. Kuultavia on ainakin 18. Oma hankaluutensa voi tulla jo siitä, miten tilapäisen valiokunnan kokoonpanosta saadaan tasapuolinen. Pahimmillaan pienetkin muotoseikat antavat aiheen valituksiin, ja vyyhdin setviminen voi viedä vuosia. Se halvaannuttaa päätöksentekoa koko valtuustokauden, puhumattakaan siitä, millaisia juopia henkilösuhteisiin tulee. Jos prosessi on demokratian toteutumiselle välttämätön, olkoon niin. Tässä vaiheessa odottaisi kuitenkin vielä sitä sateentekijää, jonka avulla tilanne laukeaisi ja päättäjät voisivat keskinäisen mittelön sijasta keskittyä toimimaan kaupungin ja sen asukkaiden parhaaksi. Eija Ruoho, päätoimittaja