Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pidä lemmikki kiinni autossakin

Monilla on autolla matkustettaessa mukana myös perheen lemmikki. Liikenneturvan kyselystä selviää, että suomalaisten tavat kuljettaa koiria tai kissoja autossa ovat moninaiset – ja parannettavaakin löytyy. Lemmikkiä kuljetettaessa pitää muistaa sekä eläimen että matkustajien turvallisuus. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa oli kuljettanut lemmikkiä autossa, ja heistä suurin osa oli tehnyt sen turvallisesti. Noin joka kuudes kaikista vastaajista raportoi kuljettavansa lemmikkiään kuljetuskopassa tai -häkissä auton penkillä, häkki kiinni turvavöissä. Saman verran kertoi kuljettavansa karvaista kaveriaan auton avoimessa takatilassa, joko verkon takana tai häkissä. Osa myös laittoi eläimen turvavyövaljaisiin etu- tai takapenkille. –Kaikki nämä vaihtoehdot ovat hyviä. Tärkeintä on, että lemmikki matkustaa siten, ettei se pääse häiritsemään kuljettajaa ajon aikana. Eläin ei myöskään saa päästä tavaratilasta matkustamon puolelle, eikä karkaamaan ulos ovia tai ikkunoita avattaessa, kertaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen . Kyselyyn vastanneet kuitenkin raportoivat myös huonoista, jopa vaarallisista tavoista kuljettaa lemmikkejään. Joka kymmenes vastaaja piti eläintään häkissä penkillä, mutta ei kytkenyt häkkiä kiinni esimerkiksi turvavöihin. Osa lemmikeistä puolestaan matkusti kokonaan irti matkustamotilassa. –Kytkemisessä on lemmikin lisäksi kyse myös muiden matkustajien turvallisuudesta. Muutaman kilon painoisen pienen koiran törmäyspaino on jo 50 kilometrin tuntinopeudella 40-kertainen. Jokaisen tulisi painaa mieleensä, että lemmikki ei saa matkustaa kuskin sylissä, eikä umpinaisessa tavaratilassa, puuskahtaa Taskinen. Totuta lemmikki matkustamiseen jo pentuna Koira tai kissa kannattaa opettaa autossa matkustamiseen jo pienestä pitäen, jolloin eläin tottuu rooliinsa rauhallisena matkustajana. Kiire on hyvä jättää pois kyydistä, oli lemmikkejä kyydissä tai ei. –Matkaan kannattaa varata reilusti aikaa. On myös syytä ajaa rauhallisesti ja välttää äkillisiä jarrutuksia. Pidemmällä matkalla on hyvä pitää taukoja ja tarjota lemmikillekin juotavaa. Eläimen hyvinvoinnista on huolehdittava matkan aikana.