Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Pallo on nyt päättäjillä

Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajaehdokkaat ovat tulevaisuuteen orientoituneita, muutokseen kykeneviä ja yhteistyöhön sekä kaupunkilaisten osallistamiseen uskovia johtajatyyppejä. Tiistai-illan onnistunut keskustelutilaisuus toi taatusti kaupunkilaisille lisää tietoa ehdokkaiden ajattelusta. Jokainen heistä onnistui satapäisen yleisön tiukan tarkastelun alla tuomaan esille omaa persoonaansa ja johtamisen keinojaan. Keskustelussa oli myös pakko ottaa kantaa, vaikka ehdokkaat muistuttivat, että virkamiehen rooli on valmistella asioita faktojen pohjalta ja kuntapäättäjien rooli on tehdä päätöksiä. Keskiviikkona ehdokkailla oli edessä toinen haastattelukierros. Tämän jälkeen pallo on Mänttä-Vilppulan päättäjillä, kaupunginjohtajan valinta on määrä tehdä kaupunginvaltuustossa 23.4. Pallo on päättäjillä myös pitkin kevättä hiertäneessä luottamuskysymyksessä. Tilapäisen valiokunnan perustaminen kaatui yhden äänen voimalla. Vaikka asia herätti porua heti tuoreeltaan, oli kyseessä järkipäätös. Jokainen voi miettiä, paljonko aikaa ja voimavaroja olisi vienyt luottamuspulan perustelujen kirjaaminen, 18 henkilön kuuleminen, selitysten laatiminen ja niin edelleen. Nyt on päästävä tämän asian yli, vaikka valtuusto hyväksyikin ponnen, jonka mukaan kaupunginhallitukselle on järjestettävä koulutusta muun muassa toisen kunnioittamisesta. Olkoon tuo riittävä moite. Päättäjät voivat nyt osoittaa kykenevänsä rakentavaan työskentelyyn yhteistyön hengessä. Jatkuessaan riitely leimaa ikävästi koko valtuustokautta. Kuten kaupunginjohtajaehdokkaiden keskustelutilaisuudessakin todettiin, ihmiset eivät aina ole yksimielisiä ja erilaisia mielipiteitä tarvitaan. Demokraattisen päätöksenteon lopputulosta on kuitenkin kunnioitettava. Päätoimittaja Eija Ruoho