Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Joku käytti rahasi, mutta kuka?

Henkilötieto- ja pankkitietovarkauksista on moni lukenut jutun jos toisenkin. Näitä juttuja lukiessa olen päätynyt useaan kertaan monien tavoin samaan lopputulokseen. Ne tapahtuvat siellä jossain, ja eihän näin käy ainakaan minulle. Näitä uutisia lukiessa on kuitenkin tullut tunne, että onpas ikävää ja harmillista. Kerta sitä tullaan päivä päivältä viisaammaksi, niin voinen todeta, että se todella tuntuu ikävältä. Tililläsi on havaittu epänormaalia liikennettä ja korttisi on suljettu. Vaikka pyrin elämään siten, että en anna rahalle juurikaan arvoa, oli sitä tai ei, niin silti kyseisen viestin luettuani tunne oli kylmäävä. Hiki otsalla verkkopankkiin ja kappas, miinuksella ollaan - ja paljon. Joku on nähtävästi tarvinnut Australiassa rahojani minua enemmän. Kovin se raha sai nopeasti minulle uuden merkityksen, kun on menettänyt ne kaikki. Tositarina purkautui ja selvisi onneksi hyvin pian. Rikosilmoituksen ja pankille osoitetun oikaisupyynnön jälkeen sain pienen omaisuuteni takaisin. Sitä, kuka rahani varasti, en tiedä ja tuskin saan koskaan tietääkään, vaikka kuinka haluaisin. Mitä sitten oli päässyt tapahtumaan? Pankkikorttini on skimmattu jossain. Missä, sitä voi tässä vaiheessa vain arvailla. Kopiointi on voinut tapahtua tutulla huoltoasemalla tai pankkiautomaatilla. Tai sitten kortin tiedot on kopioitu kortin ollessa olevinaan turvallisesti taskussani. Jokainen tarina sisältää opetuksen, niin tämäkin. Itselleni tarinan opetus on kaksivaiheinen. Ensinnäkin huomasin sittenkin välittäväni rahasta. Ainakin sen verran, että haluan itse päättää mihin ne käytän. Toisena ja tärkeämpänä huomasin sen, että jos jostain varoitetaan, niin nämä varoitukset kannattaa todella myös kuunnella. Omien tietojen suojaaminen todella kannattaa. Ostosten tekeminen vain luotettavasta paikasta, myös verkossa, todella kannattaa. Vaikka tarina oli ikävä, niin siinä oli onneksi kysymys kuitenkin vain rahasta. Vaikka kyseessä oli puhdas varkaus, niin silti enemmän minua olisi harmittanut, jos joku olisi avannut yöpöytäni laatikon. Se olisi osunut liian lähelle. "Joku on nähtävästi tarvinnut rahojani minua enemmän."