Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Veteraanin tyttären rehelliset muistot

Kirpputorilla silmäni osui kirjaan, jonka kannessa nuori nainen istuu laiturilla katse intensiivisesti, surullisestikin kuvaajaa kohti. Kirjan nimi oli houkutteleva, Vinoon varttunut tyttö , alkuperäisen, ruotsinkielisen kirjan julkaisuvuosi 2011. Kirjoittajan nimi oli Karin Ehrnrooth . Kirja on yhtä ajankohtainen isän ja tyttären suhteen kuvaus kuin ilmestymisajankohtanaan. Hienosti kerrottu tarina on myös tilaisuus kurkistaa jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin, viisikymppisenä isäksi tulleen upseerin ja sotainvalidin vähemmän tunnettuun rooliin. Itselleni Ehrnrooth tuli tutuksi Mannerheimin patsasta koskeneen jupakan yhteydessä. Vanhan miehen sinnikäs patsaan siirtämisen vastustus oli enimmäkseen nolostuttavaa, ja näin takautuvasti kohu tuntuu vähintäänkin liioitellulta; kukaan ei enää muista koko keskustelua ja patsaalla on hyvä sijainti Helsingin keskustassa. Useimmille Ehrnrooth merkitsi Linnan juhlien kunniavierasta, sotiemme veteraanien kunnian palautumista, Kannaksen taisteluiden uudelleenarviointia, itsenäisyytemme pelastajaa. Isä on esikoislapselleen rakas. Koska isä oli sodassa pahoin haavoittunut, hän oli kaiken arvostelun yläpuolella. Hän oli sitkeä, puutarhassa viihtyvä, vaimoaan rakastava ja lapsiaan parhaansa mukaan kasvattava auktoriteetti. Karinin äiti oli ennen upseerin vaimoksi päätymistään Tanskan kuningattaren hovineiti, ja aatelisen perheen arkea rytmittivät paitsi Suomen kärkipoliitikkojen vierailut, myös kuninkaalliset visiitit. Au pairit hoitavat lapset. Esikoisen pitää aina ymmärtää pienempiään. Rahaa ei anneta, joten sitä on pakko näpistää. Karinin huone, kuten koko Turun Kakskerrassa sijaitseva huvila, Solgården, on jääkylmä. Nuoren tytön kasvulle ei ole tarjolla vakautta eikä tarvittavaa tukea. Suhde muuhun ympäristöön on kuuluisan perheen vesalla jatkuvaa itsetarkkailua ja käyttäytymistä. Kontrasti koulutoverien suosimaan populaarikulttuuriin ja 70-luvun lopun punk-liikkeeseen on suunnaton. Tytär heittäytyy maailmaan täysin valmistautumattomana. On sydäntä raastavaa lukea, miten Karin sai yksin ulkomailla sairastaa anoreksiaa, melkein hävitä tästä maailmasta, ilman että vanhemmat huomasivat tilanteen vakavuutta. Tänä keväänä, kaikkien vuoteen 1918 liittyvien tarinoiden rinnalla, olen kulkenut ikätoverini, pienen Karinin rinnalla. Hänen isänsä, Tyrjän rykmentin komentaja tiesi, että joukkoja on johdettava edestä. Oman perheensä johtajana häneltä jäi mitali saamatta. ”Rahaa oli pakko näpistää.”