Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Kalle Päätalo ja ruma sota

Luin 60-luvulla teini-ikäisenä Kalle Päätalon Koillismaa -sarjan asuessani itse Koillismaalla. Päätalon naturalismi teki vaikutuksen, mutta tärkeämpääkin luettavaa oli. Kalle Päätalon tuotanto tuntui tulevan samasta muotista kuin radiosta tuputettu mieskuoron esittämä hitti Iltatuulen viesti nuorison rankaisemiseksi. Tiedän nykyisin intellektuelleja, jotka lukevat intohimolla Päätaloa. Jotkut heistä kulkevat Taivalkosken Päätalo-päivillä kuin pyhiinvaelluksella. En ole ainakaan toistaiseksi päässyt ihan tuolle ihailun asteelle. Mutta aloin sitä ymmärtää luettuani Päätalon Nälkämäki -teoksen vuodelta 1967. Kirja kuvaa talvisotaan vapaaehtoisena menneen ja siellä haavoittuneen miehen vaiheita Kannaksella olleen vankileirin sattuma-alikersanttina 1942–44. Vankileirin vankeja ovat suomalaiset miehet. Mukana on ihan oikeita murhamiehiä ja rosvoja. Mutta yhtä lailla siellä on sellaisia, jotka eivät hyväksyneet Hitlerin aseveljinä hyökkäyssotaan osallistumista vaan halusivat jäädä entiselle rajalle. Joukkoon sopii poliittisia toisinajattelijoita kuten kommunisteja ja uskonnollisen vakaumuksen vuoksi vangittuja. Järkyttävimpiä ovat miehet, jotka nykyisellä tiedolla tiedämme sotatraumoista kärsiviksi. Heidän mielensä oli murtunut. Kun alikersanttimme saapuu vankileirin muonituksesta vastaavaksi muutaman sadan vankijoukko elää olosuhteissa, joita nykylukija ei voi verrata kuin keskitysleiriin. Vangit ovat luurankoja, sairauksien ja syöpäläisten vallassa olevia ihmisraunioita. Näin siis alkukesällä 1942, kun Natsi-Saksa näytti vielä täydellä voimallaan tuhoavan ikuisen vihollisensa juutalaisbolsevismin ja Neuvostoliiton maailman tuhoisimmalla sotaretkellä. Saarrettu ja miljoonia uhreja vaatinut Leningrad oli vain viidenkymmenen kilometrin päässä. Öisin valokeilat näkyivät suomalaiselle vankileirille niiden yrittäessä etsiä saksalaisia pommikoneita. Nälkämäki kuvaa usein tahattomasti monia sellaisia asioita, joihin historiankirjoituksemme antaa ymmärrystä. Tiedämme nyt, että suomalaisten vankileirien ravitsemustilanne parani Suur-Suomi -hankkeen hiipuessa. Kalle Päätalo oli tätä tilannetta parantamassa omalla vankileirillään joskus jopa filunkia tehden. Umpirehelliselle ihmiselle se ei ole voinut olla helppoa. ”Vankileirien ravitsemustilanne parani Suur-Suomi -hankkeen hiipuessa.”