Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Sekakuoro laulaa elämästä ja rakkaudesta

Laidasta laitaan Lauluja elämästä ja rakkaudesta tarjoaa Mäntän Sekakuoro lauantaisessa konsertissaan. Yli 40 laulajaa sisältävä kuoro tulkitsee kevätkonsertissaan tällä kertaa tuttuja kansanlauluja, iskelmiä sekä TV-ohjelmistakin tuttuja kappaleita. Mukana on niin uudempia kuin vanhempiakin elämänmakuisia kappaleita. Konsertissa kuullaan muun muassa Juice Leskisen Musta aurinko nousee , Juha Vainion Vanhoja poikia viiksekkäitä , pohjanmaalainen kansanlaulu Mithän tuollaasekki ja Ultra Bran tunnetuksi tekemän kappale Savanni nukahtaa . Toki konserttiin mahtuu mukaan myös yllätyksellisyyttä ja soolo-osuuksia eri soittimilla. Haitarilla tunnelmia tulkitsee Suvi Mäkinen ja huuliharpulla Matti Ahonen . Alttoviulua konsertissa soittaa kuoron johtaja Katja Autonen-Lepistö ja pianoa Katja Loijas-Ahonen . Konsertin juontaa Maria Hakanen . Sekakuoron lisäksi konsertissa kuullaan pienempää lauluryhmä VoiSea sekä konsertin vierailevana tähtenä kuullaan aina yhtä valloittavaa Anni-Ida Aaltoa . Anni-Ida esittää herkistävän duon yhdessä vaarinsa Pekka Vihisen kanssa. Konsertti järjestetään tällä kertaa Vilppulan urheilutalolla, missä ei tila aivan äkkiä lopu, vaikka yleisöä tulisi enemmänkin. Konsertti alkaa lauantaina 21. huhtikuuta kello 18. Syksyllä Mäntän Sekakuorolla on luvassa jälleen suosittu SuomiPop -konsertti.