Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Ensimmäistä kertaa oma joukkue

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekko saa ensimmäistä kertaa oman joukkueen edustamaan seuraa valtakunnalliseen tyttöjen jääkiekkoturnaukseen Mini Aurora cupiin. Oulussa toukokuussa järjestettävään turnaukseen lähtee kaksi tyttöjoukkuetta, jotka pelaavat KPK:n paidassa. Aivan kaikki pelaajat eivät ole KPK:n omia tyttökiekkoilijoita vaan vahvistuksia on saatu muista seuroista. –Nuorempien joukkueessa eli 2008–2011-syntyineiden joukkueessa pelaa kuusi KPK:n tyttöä sekä kolme Fortunasta ja yksi HPK:sta. E-tyttöjen eli 2006–2007 -syntyneiden joukkueessa on kahdeksan KPK:n tyttöä ja kahdeksan muualta, kertoo E-tyttöjoukkueen joukkueenjohtaja Kati Liikanen . E-tytöissä vahvistuksia on saatu Oriveden Fortunasta, Kiekko-Reippaasta Lahdesta, Pelicansista Lahdesta, Ilveksestä Tampereelta, Vesikansan Kiekosta Hollolasta ja Järviseudun Pallokerhosta Alajärveltä. –Jääkiekkoliiton tyttökiekkokouluttaja Tanja Mäkelä on aiemmin ollut mukana Hämeen alueen tyttöjen yhdistelmäjoukkueen kasaamisessa Mini Aurora Cupiin ja hänen kauttaan olemme löytäneet vahvistuksia myös nyt KPK:n paidassa pelaaviin joukkueisiin, Liikanen kertoo. Mini Aurora Cupissa pienempien joukkue pelaa kaikkiaan kahdeksan ottelua, mutta varsinaisia sarjapelejä tai sijoitusotteluita pienillä ei vielä ole. E-tyttöjen sarjassa pelataan aina mitaleihin saakka. Mitalien tavoitteleminen ei kuitenkaan ole se päätavoite vaan mukana oleminen. –On hieno juttu, että saimme kaksi joukkuetta edustamaan KPK:a. Tärkein turnauksessa on, että kaikilla olisi hauskaa, Liikanen kertoo. E-tyttöjä turnauksessa valmentaa Petri Mäkinen ja pienempiä tyttöjä Hannu Huhtinen . Tyttökiekkoilijoiden treenejä on vetänyt myös Hannu Salmi . Mini Aurora Cupissa vastaan tulevat joukkueet ovat tasoltaan vielä arvoitus, sillä moni on koonnut turnaukseen yhdistelmäjoukkueen. –Joukkueiden tasoa ei pysty arvioimaan millään, Liikanen toteaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Turnaukseen lähtevät tyttöjoukkueet ovat ehtineet treenailla toisiensa kanssa vain vähän, koska välimatkaa on paljon. Viime viikonloppuna tytöille järjestettiin kuitenkin kiekkoleiri Mäntässä. Liikasen mukaan liki kaikki pelaajat pääsivät osallistumaan leiriin. –Ihan mukavista asetelmista pääsemme turnaukseen lähtemään, Liikanen kertoo. Mini Aurora Cupiin lähtemistä aloitettiin KPK:n porukalla valmistella jo alkuvuodesta. Joukkueet ovat keränneet itselleen tukijoita paikallisista yrityksistä ja paljon muutakin järjestelyä osallistuminen on vaatinut. –Todella hienosti vanhemmat ja muut ovat lähteneet valmisteluihin mukaan ja mahdollistamaan tytöille tämän turnausmatkan, Liikanen kiittelee. Vuosittain pelattava valtakunnallinen tyttöjen jääkiekkoturnaus Mini Aurora Cup järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa. Oulussa 4–6. toukokuuta pidettävään turnaukseen odotetaan kaikkiaan 300 tyttökiekkoilijaa.