Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Jukka Kiiltomäestä uusi puheenjohtaja

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekko on saanut uuden puheenjohtajan mänttäläisestä Jukka Kiiltomäestä . Kiiltomäki valittiin puheenjohtajaksi kaudelle 2018–2019 seuran kevätkokouksen yhteydessä viime viikolla. KPK:n ruorissa viimeiset kolme vuotta toiminut Olli Papinsaari kertoo luopuneensa tehtävästä omasta halustaan. –Lupasin silloin kolme vuotta sitten olla puheenjohtajana vuoden, mutta kolme siinä meni. Nyt oli aika tehdä jonkinlainen nuorennusleikkaus, Papinsaari kertoo. Papinsaari kertoo, että kolmen vuoden aikana KPK:n toiminta saatiin mitoitettua hyvin uuteen jäähalliin ja sen tuomiin toimintaedellytyksiin. –KPK:n harrastajamäärät kasvavat jatkuvasti. Nyt meillä on jo yli 200 harrastajaa ja junioreiden määrä on poikkeuksellinen, kun verrataan muihin samankokoisiin paikkakuntiin, Papinsaari ja Kiiltomäki toteavat. Päättynyt kausi oli Papinsaaren mukaan seuralla varsin hyvä. Menestystä tuli monista aluesarjoista ja edustuksen minimitavoitekin saavutettiin. Kirsikkana kakun päällä oli B-junioreiden Mestis-karsinnat. Näistä tuloksista on hyvä lähteä rakentamaan uutta kautta uuden puheenjohtajan kanssa. –Harrastajamäärän lisääntyessä olemme positiivisen haasteen edessä, että saamme kaikille ikäryhmille riittävästi jäävuoroja ja inhimilliseen aikaan. Etupäässä jäävuoroissa ovat tietysti koululaiset, joille pyritään järjestämään treeniajat alkuillasta, Kiiltomäki kertoo. –Harrastusmahdollisuudet taataan kuitenkin kaikille ikäluokille. Ensi kaudelle KPK saa kaksi ikäsarjajoukkuetta G–D -junioreihin sekä yhdet joukkueet C- ja B-junioreihin. Lisäksi myös Leijonakiekkokoulu toimii aivan pienimmille harrastajille sekä matalan kynnyksen Easy Hockey -ryhmä jatkaa ensi kaudellakin. –Juniorijoukkueiden lisäksi ensi kaudella meillä on miesten II-divisioonajoukkue sekä Akatemia-joukkue, Papinsaari kertoo. Vaikka seuran puikkoihin tarttuneella Kiiltomäellä ei ole omaa jääkiekkotaustaa, ei hän pelkää ottaa vastuuta. Hän kertoo, että on ollut mukana neljä vuotta 2004-syntyneiden joukkueessa ja vuoden KPK:n johtokunnassa. Alkavalla kaudella Kiiltomäki toimii myös Jääkiekkoliiton Hämeen aluehallituksessa, jonka uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Marko Kivi Ruovedeltä. –Olen toiminut vuosia erilaisissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Näinä vuosina on tullut vastaan yhdistystoiminnassa yksi selkeä piirre, jonka jokaisen yhdistyksen, aiheesta riippumatta, on syytä vaalia ja vahvistaa. Se on yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys ja yhteisvastuu, Kiiltomäki toteaa. Kiiltomäen mukaan jokainen seura on tekijöidensä summa ja se näkyy KPK:ssakin vapaaehtoisten sitoutumisessa yhteisen hyvän eteen. Ensiarvoisen tärkeää Kiiltomäen mukaan on se, että seurassa tuetaan ja kohdellaan toisia, kuten jokainen haluaa itseään kohdeltavan. –Jokainen meistä on esimerkki lapsille sekä myös toisille aikuisille, Kiiltomäki toteaa. Ensi kaudelle jokaiselle KPK:n joukkueelle luodaan oma realistinen tavoite, jossa pyritään parantamaa jotain osa-aluetta. Tarkoituksena on koko seuran toimintakulttuurin kehittäminen. –Seurassa on perusasiat kunnossa ja Ollin jäljiltä on helppo jatkaa. Mutta koskaan ei pidä tuudittautua siihen hyvän olon tunteeseen, että meillä menee hyvin. Aina löytyy jotain eteenpäin vietävää ja kehitettävää, Kiiltomäki sanoo. Uuden puheenjohtajan lisäksi KPK siirtyy JYPistä Tampereen Ilveksen seurayhteistyösopimuksen alle. Sopimus antaa pienemmille seuroille mahdollisuuden saada taitovalmennusta sekä pelaajamateriaalia tai lisäapuja muista yhteistyöseuroista. Ilveksen sateenvarjon alle kuuluvat myös lähialueelta Virtain Kiekko-Karhut, Ruoveden RuoSkA, Oriveden Fortuna, Parkanon PK-83, Kisa-Eagles sekä Pirkkalan Pingviinit. –Sopimuksen myötä meidän yhteistyö etenkin RuoSkAn kanssa tulee lisääntymään, Kiiltomäki kertoo. KPK:n uuteen johtokuntaan valittiin Toni Päivärinta, Sami Päivärinta, Jussi Suihkonen (sihteeri), Tero Turunen, Rami Havimäki, Jyrki Helander ja Jere Aalto. Varajäsenenä toimii Olli Papinsaari. Varapuheenjohtajan johtokunta valitsee keskuudestaan myöhemmin. KPK:n puheenjohtaja Jukka Kiiltomäki toimii alkavalla kaudella Jääkiekkoliiton Hämeen aluehallituksessa, jonka uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Marko Kivi Ruovedeltä.