Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Sade ei sanottavasti haitannut viidettä Keurusselän ympäriajoa

Ensimmäisellä kerralla viisi vuotta sitten keuruulaisen Jouko Muhosen ideoimaan Keurusselän ympäriajoon osallistui seitsemän ajoneuvoa. Sen jälkeen tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta ja tällä kertaa Keuruun Megamarketin edessä oli vapunpäivänä hänen mukaansa reilut 130 erilaista ajoneuvoa odottamassa matkaan lähtöä. Kolhon kautta Mäntän Myllyrantaa asti niistä ajoi reilut sata. Muhonen kertoo, että tapahtumaan on joka vuosi osallistunut yhä enemmän ajoneuvoja myös Mänttä-Vilppulasta ja Orivedeltä. Ennen Keuruulta kohti Mänttää startannut osallistujajoukko järjesti kautta aikain ensimmäisen motoristikonsertin. –Siinä tervehdittiin ensin toinen toisiamme äänimerkeillä letkan laidasta laitaan ja lopuksi tietyllä merkillä kaikki laittoivat torvet soimaan yhtä aikaa. Se oli tosi hauskaa, kertoili vapunpäivänä Myllyrantaan saapunut Muhonen. Ainakaan vielä tällä kertaa ei samanlaista konserttia kuultu Mäntässä, mutta mahdollisesti jo ensi vuonna. Uteliaita katsojia oli jatkuvasta sateesta huolimatta paikalla paljon, ehdottomasti enemmän kuin missään muussa Mänttä-Vilppulassa päivän aikana pidetyssä tilaisuudessa.