Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mäntän Valolla on historiansa ensimmäinen naisten sarjajoukkue

JALKAPALLO Mäntän Valon on saanut ensimmäistä kertaa myös sarjaa pelaavan naisten edustusjoukkueen. Joukkueen rungon muodostaa viime vuoden 2002 -syntyneiden tyttöjen joukkue ja mukana on lisäksi kokeneempia pelaajia, joista osa on aikaisemmin esiintynyt Valon poikien joukkueissa. –Naisten joukkue perustettiin, kun emme saaneet tarpeeksi pelaajia B-tyttöjen sarjaan. Naisten joukkueessa on tällä hetkellä 20 pelaajaa, joista B-juniori-ikäisiä on 12 ja aikuisia 8, kertoo naisten joukkueenjohtaja Miska Siilasvuo . Naisten joukkueen taustajoukoissa toimivat Siilasvuon lisäksi myös huoltajat Rami Salminen ja Elina Järvenpää . Joukkue pelaa tällä kaudella Tampereen piirin 4. divisioonassa. Siilasvuon mukaan sarjan tasosta ja vastustajajoukkueista ei heillä ole aikaisempaa kokemusta. –Tavoitteena vakiinnuttaa naisten joukkue pelaamaan sarjaa ja nauttimaan pelistä. Tarkoitus on, että joukkue jatkaa ensi vuonnakin, Siilasvuo toteaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Naiset ovat harjoitelleet joukkueena talvesta alkaen 1–2 kertaa viikossa. Ensin harjoiteltiin sisällä futsal-palloilla ja sittemmin on siirrytty ulos. –Joukkueemme on ollut ulkoharjoituksissa vasta muutaman kerran yhdessä. Harjoiteltavaa löytyy ihan jokaisella osa-alueella, mutta fiilis vaihtopenkillä ja harjoituksissa on ollut hyvä, Siilasvuo kertoo. –Uskon vahvasti, että loppukaudesta joukkueemme on kehittynyt paljon niin yksilö- kuin joukkuetaidoissa. Meiltä löytyy hyvät maalivahdit, nälkäisiä maalintekijöitä, viisaita keskikenttäpelaajia ja uhrautuvia puolustajia. Joukkueessa on nuoruuden intoa ja kokemuksen tuomaa viisautta. Ensimmäisessä sarjaottelussaan Valon naiset kohtasivat viime kauden sarjamestari Tervakosken Paton naiset kotikentällään Mäntänvuoressa. Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui sarjatulokkailla hyvin tasaisesti Paton kanssa. Pato onnistui maalinteossa ensimmäisen kerran puolen tunnin pelin jälkeen. 0–1 lukemista lähdettiin myös toiselle puoliajalle. Toinen puoliaika olikin sitten Paton näytöstä, vaikka Valon naiset taistelivat vesisateessa sen, minkä ehtivät. Pato vei joukkonsa 2–0 johtoon, kun toista puoliaikaa oli pelattu vasta pari minuuttia. Kolmannen kerran Valon verkossa soi ajassa 55.00 ja viimeisen neljännen kerran kymmenen minuuttia myöhemmin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pisteet ensimmäisestä Valon sarjaottelusta matkasivat lopputuloksen 0–4 siivittäminä Tervakoskelle. –Suurimpana erona ottelussa pidin pelaajien tulemista pelitilanteisiin. Vielä vähän liian helposti annettiin vastustajan tehdä aloitteet, Siilasvuo toteaa. –Ensimmäistä peliä oli tullut seuraamaan runsaslukuinen katsojajoukko, jolle joukkue haluaa antaa kiitoksen kannatuksesta. Seuraava ottelu Valon naisilla on tulevana lauantaina 5. toukokuuta Pirkkalassa, jossa vastaan asettuu Pirkkalan Jalkapalloklubi. Seuraava kotiottelu on luvassa äitienpäivänä, jolloin Mäntänvuoren kentällä vastassa on Tampereen-Viipurin Ilves-Kissat.