Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Joki virtaa kuin mieli

Se oli koko ajan liikkeessä. Se toi mukanaan ja vei mennessään. Opin uimaan sen hyisessä vedessä eräänä syyskuun iltana, kun sanoin isälle, että nyt mennään harjoittelemaan. Silloin kukaan ei nähnyt, paitsi joki. Se oli nielaista jäihinsä, kun lapsen hohtamaton mieli vei seikkailun liian pitkälle. Jonkun se nielaisikin. Kymijokea oppi kunnioittamaan. Sen tasainen virta rakensi mieleen sen maiseman, jossa olen elämääni taapertanut. Joen tasainen ja vääjäämätön liike oli – ja on – mielen virtaa. Alitajunta toimii usein Kymijoen rytmiin. Siinä on jotain samaa kuin ilmassa: vaikkei sitä näe, tietää, että se on olemassa. Seitsemän- ja kahdeksankymmentäluvuilla Kymijoki kantoi selkä vääränä teollisuuden saasteita, mutta se liikkui. Nykyään veden laatua on onneksi saatu paremmaksi, vaikkakin sen pohjasedimentteihin on jäänyt liikaa orgaanisia klooriyhdisteitä. Meillä jokaisella on kai vastaavia maisemallisia elementtejä psyykessämme. Jos minun mieltäni kuljettaa joki, jollain toisella se on meri tai laaja peltoaukeama. Joki opetti sen, että asiat lipuvat ohi, jollei niihin tartu. Olen käynyt Pekilolla haistelemassa kesän Kuvataideviikkojen rakentumista. Tänä vuonna näyttelyn nimi on Kartasto. Kuraattori Veikko Halmetoja lupaa kokemuksia ja ajateltavaa sekä teoksia, jotka jättävät muistijäljen. Mielenkiintoista on nähdä, millaisia maisemia ja karttoja on taiteilijoiden mieliin syntynyt ja millaisia omaan mieleen muodostuu. Jotain siitä jää, myös ihminen on ihmiselle maisema. Taiteen luonteeseen kuuluu, että asioita käsitellään mieli avoinna. Tällainen teema tuo näyttelyyn väistämättä henkilökohtaisia ulottuvuuksia. Taiteilijat pohtivat omia muistikuviaan sekä mieliänsä askarruttavia asioita ja paikkoja. Asioiden mittakaavat vaihtelevat. Ihmisen ja ihmisyyden rajat ovat venyneet, ja ne ovat aina olleet sekä sisäisiä että ulkoisia. Kartanlukutaitoa on hyvä joskus päivittää, jotta ymmärtäisi muutoksenkin välttämättömyyden. Jos katsojan mieli on yhtä auki kuin taiteilijan, aarteita voi löytyä. Taide on kanssakäymistä, jossa kunnioitetaan yksilöä, mutta rakennetaan yhteistä. Siitä syntyy uusia jokia virtaamaan. Niiden pohjasedimentteihin toivoisi puhtaita jäämiä. "Myös ihminen on ihmiselle maisema."