Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kamera Obscura laiva rantautui Mänttään

Ponttoneita lukuun ottamatta kokonaan kierrätysaineista rakennettu siipirataslaiva saapui maanantaina Mäntän Myllyrantaan. Saman illan aikana laiva siirtyi Koskelanlammelle, jossa se pysyy kesän loppuun saakka. Alus liikennöi kesän aikana reitillä Valkoinen talo–vastaranta. Aikataulut ovat vielä avoinna, mutta ensimmäiset viralliset matkat poljetaan samana päivänä, kun Galleria Päivölän Gellaria avataan. Tämä alus ei olekaan mikä tahansa siipirataslaiva. Ensinnäkään siinä ei ole lainkaan konetta ja toisekseen siinä on kamera obscuralla varustettu hytti, josta pääsee ihailemaan maisemia ylösalaisin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Laivan takana on nelihenkinen Kino Obscura -tiimi pääkaupunkisedulta. Maanantaina laivan vesillelaskussa oli mukana kaksi tiimin jäsentä Risto Puurunen ja Tuomo Vuolteenaho . Puurusella oli viime kesänä Gellariassa esillä kolmiulotteinen teos ja tänä vuonna saadaan ihailla uutta teosta, jonka hän pystytti saman reissun aikana. Tiimi rakensi laivan kolme vuotta sitten ja periaatteena oli, ettei siinä ole konetta eikä tietokonetta. –Liike tulee ihmisestä ja kuva auringonvalosta, tiivistää Risto Puurunen. Galleria Päivölän Gellarian intendentti Raine Sahrman kertoo, että nyt Mänttään saapunut alus sopii erityisen hyvin tämän kesän näyttelyn oheisohjelmaksi, koska näyttelyn teemana on kierrätys.