Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Haukikisa alkoi - Timo Ahonen uisteli Iso-Kukkamosta yhdeksänkiloisen hauen

–Sain hauen uistelemalla, monivärisellä vaapulla. Hauki painoi yhdeksän kiloa ja pituutta sillä oli 110 senttimetriä, kuvailee Timo Ahonen komeaa saalistaan. Hän lähti lauantai-iltana ihan normaalille uistelureissulle kotijärvelle. Kalaa järvestä on tullut mukavasti ja aikaisemminkin tänä kesänä hän on saanut Iso-Kukkamosta muun muassa viisikiloisen hauen. Isoja kaloja siis on. –Lauantai-iltainen hauki veti muutaman kerran, mutta sain sen sitten veneen viereen ja ihan sovinnollahan se tuli veneeseen. Hauesta laitetaan kyllä ruokaa, mutta vähän myöhemmin, suunnittelee Ahonen. Hänelle kalastus on mieluinen harrastus ympäri vuoden. Talvisin hän pitää talviverkkoa Iso-Kukkamossa. –Heinäkuussa alkaa kesäloma ja silloin lähden Sevettijärvelle. Sieltä saa siikaa ja harjusta. Joskus on tullut taimentakin. Kyllä sieltä saa haukiakin, mutta minusta siika ja harjus ovat ruokakaloina parempia, arvioi Ahonen. Osallistu Keurusselän kalakisaan 2018 Suur-Keuruu ja KMV-lehti järjestävät kilpailun suurimmasta hauesta. Suurimman hauen saanut palkitaan sadan euron lahjakortilla. Kaikkine kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan toinen sadan euron lahjakortti. Kisaan voi ottaa osaa kalalla, joka on saatu laillisin kalastusvälinein ajalla 7.6.–1.8.2018. Kalasta on laskettava veret pois, mutta kalaa ei saa perata ennen punnitsemista. Kilpailuun ovi osallistua kalalla, joka on saatu Keuruun, Mänttä-Vilppulan, Multian tai Petäjäveden alueelta. Kala toivotaan kuvautettavaksi Suur-Keuruun tai KMV-lehden toimitukseen tai muualla otettu kuva voidaan toimittaa lehden toimitukseen esimerkiksi sähköpostilla: toimitus.suurkeuruu@almamedia.fi Kilpailuaika 7.6.–1.8.2018. Pyyntialueet Keuruu, Mänttä-Vilppula, Multia ja Petäjävesi. Kala toivotaan kuvautettavaksi Suur-Keuruun tai KMV-lehden toimitukseen tai muualla otettu kuva voidaan toimittaa lehden toimitukseen esimerkiksi sähköpostilla: toimitus.suurkeuruu@almamedia.fi "Heinäkuussa alkaa kesäloma ja silloin lähden Sevettijärvelle. Sieltä saa siikaa ja harjusta. Joskus on tullut taimentakin." Timo Ahonen