Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

”Tekee kipeää kun pitää vähemmällä pärjätä” – Mänttä-Vilppulalla edessä kolmen miljoonan säästöt

Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus hyväksyi laajan talouden tasapainottamisohjelman maanantaina. Valtuusto käsittelee sitä 18. kesäkuuta. Tasapainottaminen tietää supistuksia joka sektorilla. Ohjelma on laadittu palvelualueittain vuosille 2018-2021. Tasapainotus ei sisällä kertaluonteisia eriä, kuten omaisuuden myyntituottoja tai lomautuksia, vaan sillä pyritään pysyviin kustannusten alenemisiin. Neljän vuoden aikana henkilötyövuodet vähenevät 13-29 henkilötyövuotta. Tähän pyritään eläköitymisten kautta sekä määräaikaisia työsuhteita vähentämällä. Valtionosuudet vähenevät 2,7 miljoonaa Säästöihin Mänttä-Vilppulan pakottaa valtionosuuksien väheneminen. – Valtionosuudet vähenevät 2,7 miljoonaa euroa kahden vuoden aikana. Tänä vuonna ne tippuivat 1,2 miljoonaa ja ensi vuonna 1,5 miljoonaa, sanoo kaupunginjohtaja Markus Auvinen . Pysyvien säästöjen tarve on siis noin kolme miljoonaa. Säästöjä on viime joulukuusta lähtien etsinyt ohjausryhmä, johon kuuluvat luottamusmiesjohto ja kaupungin johtoryhmä. – Nyt on varauduttava uuden kunnan tilanteeseen laittamalla rakenteet kuntoon. Ei ole kyse juustohöyläämisestä ja vuosikohtaisista säästöistä vaan rakenteellisista, pysyvistä vaikutuksista, sanoo Auvinen. Vaikka kovia toimenpiteitä kuten irtisanomisia ei ole suunnitteilla, eivät säästötoimet helppoja ole. – Kyllä se kipeää tekee kun pitää vähemmällä pärjätä, sanoo Auvinen. Tekniseltä puolelta suurimmat säästöt Teknisiin luettavista palveluista on määrä irrota suurimmat säästöt, yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Listalla on toistakymmentä toimenpidettä. Kiinteistöveroselvityksen kautta aiotaan saavuttaa yli 220 000 euron säästöt. Luvattomat rakennukset ja rakennelmat selvitetään, ja sen jälkeen kiinteistöverot saadaan ajan tasalle. Suurin säästö syntyy käytöstä poistettavista kiinteistöistä, 555 000 euroa. Kiinteistöistä luopuminen ja tilojen käytön kehittäminen suunnitellaan tämän vuoden aikana. Selvityslistalla on nelisenkymmentä kohdetta. Muutamista keinoista luovuttiin Muutamia säästökohteita kaupunginhallitus nyppäsi pois säästölistalta. Yleisavustukset säilytetään. Säästötavoite oli 55 000 euroa, mutta se siis poistettiin säästökohteista. Niinikään säästökeinona oli esitetty asiointi- ja palveluliikenteen lopettamista. Tämä otettiin pois säästölistalta. Yksityisteiden kunnossapitoon oli suunnitteilla lähes sadantuhannen supistus, mutta myös tämän kaupunginhallitus poisti säästökohteista. Samoin urheiluseurojen avustuksista suunniteltu säästö napattiin pois listalta. Säästöt ajoittuvat eri vuosille Oheisissa koosteissa on lueteltu lyhyesti säästökohteet ja niistä suunnitellut euromääräiset vähennykset sekä henkilötyövuosien vähenemä. Vähennykset ajoittuvat eri vuosille. Esimerkiksi Musiikkijuhlien avustus voi vähentyä vasta sopimuskauden vaihtuessa. Osa säästöistä on jo toteutunut tai toteutumassa tänä vuonna. Päätöksen tasapainottamisohjelmasta tekee kaupunginvaltuusto. KMV-lehti avaa toimialakohtaisia säästötoimenpiteitä tarkemmin valtuuston päätöksen jälkeen. Kaikille yhteiset toimenpiteet -373 000 Konsernipalvelut -573 600, 2-4 HTV Sivistyspalvelut -317 000, 4-10 HTV Kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut -65 000, 1-2 HTV Tekniset palvelut -1 296 000, 6-13 HTV Sosiaali- ja terveyspalvelut -183 000 Yhteensä 2 807 600, 13-29 HTV Sijaisten käyttö -50 000 Matkakustannukset, päivärahat -70 000 Erilliskorvaukset -80 000 Säästövapaat -50 000 Palkkiovapaat, henkilöstöedut -5 000 Talkookokoukset -3 000 Valtuutettujen vuosipalkkiot -5 000 Asiantuntijapalvelut -35 000 Painatukset, ilmoitukset -25 000 Hankinnat -50 000 Yhteensä -373 000 0 HTV Toimisto- ja palveluhallinto -56 300, 1-2 HTV Talous- ja henkilöstöpalvelut yhdistäminen -56 300, 1-2 HTV ICT -50 000 Postitus ja puhelinpalvelut -51 000 Elinkeinopalvelut -50 000 Kehittämisyhdistyksen kuntaosuus -10 000 Musiikkijuhlat -10 000 Kulttuuripääkaupunki -20 000 Oppilasvaihto Kiinaan -20 000 Työllisyyden hoito -250 000 Yhteensä -573 600 2-4 HTV Pyryharakka/Piilopirtti Vilppulankosken päiväkotiin -28 400 Avoimena olevia perhepäivähoitajien ja lastenhoitajien toimia ei täytetä -65 400, 1-3 HTV Vilppulankosken päiväkodin aukioloaika vähenee -30 000, 1-2 HTV Kolhon koulun oppilaskohtainen kustannus -55 000, 1-2 HTV Ryhmäkoot, tehtäväjärjestelyt -99 700, 1-3 HTV Yhteiskoulun ja lukion valinnaistunnit -18 500 Aamupäivä/iltapäivätoiminta -10 000 Merikanto-opisto -10 000 Yhteensä -317 000 4-10 HTV Kirjasto -40 000 Kansalaisopisto -25 000 Yhteensä -65 000 1-2 HTV Organisaation kehittäminen -10 000 Kiinteistö- ja mittauspalvelut -20 000 Julkisten alueiden hoito -35 000, 1-2 HTV Liikunta-alueiden hoito -35 000, 1-2 HTV Kiinteistönhoito -135 000, 1-3 HTV Siivouspalvelut -150 000, 2-4 HTV Ruokapalvelut -35 000, 1-2 HTV Autot, koneet, kalusto -7 000 Kiinteistöveroselvitys - 224 000 Käytöstä poistettavat kiinteistöt -555 000 Liikuntapaikkojen käyttömaksut -30 000 Jäähallikausi lyhenee -20 000 Yksityisteiden kunnossapito -25 000 Katujen kunnossapito -15 000 Yhteensä -1 296 000 6-13 HTV Kuljetuspalvelujen kilpailutus -90 000 Henkilökohtainen apu -93 000 Yhteensä -183 000