Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Liikenteenjakaja nro 417

MIELIPIDE Nyt kun risteys on saatu valmiiksi koen, että jo aiemmin käsittelemääni aiheeseen on palattava. Kun soitin edellisen kirjoitukseni johdosta kaupungin katuverkostosta vastaavalle henkilölle, hän sanoi, että suunnitelma oli julkisesti nähtävillä. Miksi silloin ei siitä tehty valitusta? Hän sanoi myös, että mitään ei ole tehty vielä lopullisesti ja se voidaan tarvittaessa korjata. Odotin, että korjaus tehtäisiin ennen asfaltointia, mutta ei. Tieliikenneasetus sanoo liikennemerkistä, Liikenteenjakaja, nro 417 seuraavaa. Merkillä osoitetaan, että ajoneuvo saa sivuuttaa sen vain nuolen osoittamalta puolelta. Haluaisin nähdä kuinka risteyksen suunnittelija, työnsuorittaja, työn hyväksyjä ja vastaanottaja käytännössä risteyksen ajavat. Miinanpellonkadulta ei voi kääntyä Niittykadulle, jos liikenteenjakaja ohitetaan määräyksen mukaisesti. Niittykadulta jäähallin, uimahalli parkkipaikalle voi kääntyä henkilöautolla, mutta ei isommalla. Eikö olisi ollut helpompaa ja halvempaa poistaa liikenteenjakaja ennen asfaltointia? Jos ette kuvaa usko, niin menkää kokeilemaan. Tulen mielenkiinnolla seuraamaan. Kari Anttila