Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Pääkirjoitus: Taksialan suuri myllerrys luo uuden kilpailutilanteen

Uusi liikennepalvelulaki astui voimaan 1. heinäkuuta. Laki muutti merkittävästi taksiyrittäjien ja matkustajien arkea. Voimaan astunut laki vapautti muun muassa taksimatkojen hinnoittelun ja muutti taksilupakäytäntöä. Jatkossa asiakas voi kilpailuttaa taksit tolpalla hinnan mukaan. Uuden lain turvin taksiyrittäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa ja miltei millä kulkupelillä tahansa. Taksien taksat eivät ole enää kiinteitä, vaan yrittäjä voi itse määrittää matkan hinnan. Liikennepalvelulaki velvoittaa kuitenkin, että kyydin hinta on kerrottava matkustajalle selkeästi ennen matkan alkamista. Lisäksi kuljettajan on kerrottava mistä hinta koostuu. Laki edellyttää myös, että hintatiedot ovat selkeästi nähtävillä. Voimaan astunut laki poistaa takseilta päivystysvelvollisuuden ja Kela-kyydit tilataan yhdestä ja samasta numerosta. Nähtäväksi jää, kuinka uusi laki vaikuttaa esimerkiksi taksien saamiseen syrjäisemmillä seuduilla. Hinnoittelun vapautuminen voi aiheuttaa sen, että taksiyrittäjät keskittyvät entistä enemmän vilkkaisiin keskuksiin, joissa asiakasmäärät ovat suuremmat ja keikat lyhyempiä.