Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Hallissa kelpasi laulaa vanhoja viihdelauluja

–Kaikki tuossa lehtisessä olevat laulut on joskus levytetty suomeksi ainakin kerran ja keskimäärin ensimmäinen levytys on tehty vuonna 1947, selvitti yhteislaulutilaisuuden juontaja Lasse Viinikka runon ja suven päivänä Hallin lentäjäveljesten aukiolla. Tilaisuuden säestäjänä toiminut Heikki Mannisella vahvistettu Jantsikene Family Folk Band oli jo ennättänyt aloittaa laulun juhlan illan ainoalla instrumentaalikappaleella. Tuttu kappale, jonka nimi ei tullut mieleen. Jo sen perusteella pystyi sanomaan, ettei homman toimiminen jäisi ainakaan orkesterista kiinni. Yhteislaulut ovat oikeastaan jo klassikon asemassa, koska ne ovat jatkuneet yhtä vuotta lukuun ottamatta koko tämän vuosituhannen. Yksi kerta jätettiin väliin tapahtuman perustajan Aulis Ekmanin kuoleman jälkeisenä vuonna. Viinikan letkeä juontamistyyli sopi mukavassa säässä vietetyn lauluillan tunnelmaan erinomaisen hyvin. Mies luetteli ulkomuistista suurin piirtein kaikki tarpeelliset ja muutkin tiedot lauletuista kappaleista. Kaikille paikalle saapuneille jaettu lauluvihko piti sisällään 37 laulua, joita laulettiin toivomusten perusteella. Viinikka kiersi tasapuolisesti yleisön seassa ja luultavasti useimmat saivat laulaa illan aikana juuri sen oman suosikkinsa. Illan ensimmäisen toiveen sai itseoikeutetusti esittää tapahtuman nykyinen puuhamies Osmo Raiskio . Hänen toiveensa oli Sininen ja valkoinen . Siitä se alkoi ja loppui vasta kun lakkasi laulattamasta. Tämän perinteen soisi jatkuvan vielä pitkään.