Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Toimitus katseli: Elämänmäen parantaja ei osannut auttaa itseään

Viime vuosituhannen alkuvuosina Vilppulan Elämänmäellä parantolaa pitänyt tohtori Lybeck oli omana aikanaan hyvin kiistelty hahmo ja tuotuna tähän päivään, hän varmasti olisi sitä edelleen. Perjantaina Kaunismäen latoteatterissa ensi-iltansa saanut Elämänmäki näytelmä marssitti katsojien eteen ristiriitoja täynnä olevan miehen, joka halusi auttaa muita ja jätti itsensä hoitamatta. Tuomas Timosen kirjoittama ja Janne Salmisen ohjaama näytelmä toi katsojan eteen lyhyitä kohtauksia jo lapsena lääkäri- isänsä menettäneen ja vahvan äidin hoivissa kasvaneen miehen elämästä. Kukaan nyt elävä ihminen ei luonnollisesti voi tietää, minkälainen persoona Lybeck oikeasti oli, mutta luultavasti tohtori Lybeckiä esittänyt Pertti Heinonen pääsi aika lähelle totuutta. Heinosen rooli oli mahtava. Lyhyet kohtaukset olivat lähes poikkeuksetta dialogeja ja Lybeck oli niissä lähes jokaisessa päähenkilö. Hänen kanssaan keskustelivat hänen elämänsä olennaisimmat henkilöt. Kaikki esittäjät suoriutuivat rooleistaan hyvin. Käsiohjelmasta apua Vailla minkäänlaisia ennakkotietoja tohtori Lybeckistä ja Elämänmäestä näytelmä olisi saattanut jäädä etäiseksi. Onneksi näytelmän käsiohjelmassa tämä oli otettu huomioon. Näytelmän suojelijan Tauno Mäkelän ja sen ohjanneen Janne Salmisen tekstit lukemalla pääsi jo mukavasti koskettavan näytelmän matkaan mukaan. Maltillisesti ja osin jopa kevyesti alkanut näytelmä alkoi tiivistää otettaan vasta puoliajan jälkeen. Toisen puoliajan ensimmäinen kohtaus taisi olla ainoa, jossa Lybeck ei itse ollut varsinaisesti mukana. Hoitomenetelmät olivat aikaansa edellä Sen jälkeen alkoi melkoinen vyörytys. Yleisön eteen tuotiin pikku hiljaa henkistä tasapainoaan menettävä mies, joka kärsii ihmisten pahoista ja perättömistä puheista. Lybeckin hoitomenetelmät olivat aikaansa edellä. Hänen ajamansa terveet elämäntavat ovat erittäin paljon myös tätä päivää. Näytelmän viimeiset kohtaukset vetivät katsojat hiljaisiksi. Ehkä kaikki olisi voinut päättyä toisinkin, mutta elämän taakka oli liian painava. Lybeck päätti päivänsä oman käden kautta. Hän oli kuollessaan 54-vuotias. Vilppula-Seuran tuottama näytelmä oli toinen Kaunismäen latoteatterissa esitettävä näytelmä ja sen viimeinen esitys on ensi viikon sunnuntaina 29. päivä heinäkuuta.