Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Mää oon Mänttässä – se kyllä liikuttaa

Kun kirjoitin ylioppilaaksi, päätin vakaasti, että Mäntästä lähden, vaikka väkisin. Eihän Mänttä minulle mitään samaa voisi tarjota kuin suuri, mahdollisuuksia täynnä oleva maailma. Kotikaupunkini oli tarjonnut jo ihan tarpeeksi ja jonkinlaisen pikkukaupunkiangstiepidemian oli koko ikäluokkani saanut. Lakin päähän painoin ja ylioppineet lensivät kuka minnekin. Minä jäin. No jäi meitä muitakin, kourallinen. Kourallisesta suurin osa lähti kun jonkun suunnan elämäänsä löysi. Aivan kuin minulla muka ei olisi ollut suuntaa. Olihan minulla suunta, mutta kapinoin Mäntässä asumista. Monta vuotta mielessäni potkin tehtaan piippua ajatellen, että miksi se tarjosi miehelleni niin hyvän työpaikan, että olisi turha lähteä merta edemmäs kalaan. Nykyään en edes muista missä vaiheessa kaipuu pois hävisi kokonaan. Täällä minulla on hyvä olla. Tukikohta mihin on mukava palata työreissuilta ja missä toiset tunnetaan jo auton merkistä. Paikka, mihin lapseni ovat kasvaneet ja juurtuneet. Heinäkuun viimeinen viikonloppu on pyhitetty juurilleen palaamiseen ja vanhojen ystävien tapaamiseen. Näitä samoja katuja olen tallannut suurimman osan elämästäni eikä maisemat sykähdytä joka kerta samalla tavalla minulle kuin muualla asuville. Aikaisemmin valmistauduin selittelemään, että miksi olemme täällä edelleen. Olin tottunut siihen ihmettelyyn, että ”kuinka pitkälle elämässä on päässyt”. No enpä kovin pitkälle, ensin parin sadan metrin päähän vanhempien asunnosta ja nyt jopa muutaman kilometrin päähän. Miten näitä metrejä nyt ikinä lasketaankaan. Onko se löytänyt hyvän suunnan, joka on päässyt kaikkein kauimmaksi nopeiten? Otin asenteen, että Mäntässä asuminen on minulle mahdollisuus eikä este. Ja eihän se olekaan ollut, olen päässyt toteuttamaan itseäni niin paljon kuin minua on huvittanut. Pois muuttaneet ikätoverit alkavat vähitellen kaipailemaan takaisin kotikonnuille. Juurille, joista en ole itse koskaan irrottautunut. Juurille, jotka ovat tarjonneet minulle ja perheelleni turvallisen sekä hyvän elämän. Enää minun ei tarvitse asiaa selitellä, ei itselleni eikä muille. Päinvastoin olen jopa ylpeä sitä, että olemme asuneet elämämme Mäntässä. Ehkä se suuri tai pieni, jokaisen oma mahdollisuuksia täynnä oleva maailma on opettanut meitä elämään itsemme kanssa, oli se maantieteellisesti missä vaan. Mää oon Mänttässä vielä huomennakin. "Heinäkuun viimeinen …viikonloppu on pyhitetty juurilleen palaamiseen."