Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: En halua tietää

Tigranes, Armenian kuningas, mestautti viestintuojan, joka oli kiitänyt kertomaan roomalaisten hyökkäyksestä maahansa v. 69 eaa. Ei olisi kannattanut: lisää viestejä ei tullut. Tigranes istui sodan keskellä kuunnellen imartelijoitaan ja tuhoutui. ”Älä ammu viestintuojaa” jäi opetukseksi tästä hirmuisesta tositarinasta. Opetus ei ole mennyt perille, vaikka sitä on opeteltu pari vuosituhatta. Kun saamme ikävän tiedon, tuntuu sen tuoja ikävältä ihmiseltä. On paljon asioita, joita emme halua tietää. Arjen puristuksissa on helpompaa kun panee silmät kiinni ja pään pensaaseen. Holokaustin jälkeen harva halusi kuulla keskitysleiriltä selvinneen kärsimystarinaa, niinpä moni uhri salasi kauheudet, lopulta itseltäänkin. Pakolainen, joka tänä päivänä kertoo kokemistaan ahdistavista vaaroista, pelottaa maahanmuuttokriittisiä niin, että hänen kokemansa kauhut halutaan kiistää ja kertojan ihmisarvo mitätöidä. Viesti köyhyydestä ja sodasta on uhka monen mielenrauhalle Suomessa. Mitä autoritatiivisempi persoonallisuus, sitä selkeämmin hän ei halua tietää tehneensä virheitä. Kiihkonationalisti uskoo, ettei hänen maansa ole tehnyt virheitä. Älä kuule tule avautumaan hänelle, että suomalaisilla oli keskitysleirejä Karjalassa, oltiin suomettuneita tai että punavankeja ammuttiin summanmutikassa sisällissodan jälkeen. Tiedeyhteisö on kohdannut somen myötä ammutaanpa-viestintuoja-ilmiön uudenlaisella volyymilla. Tupakan terveyshaittoja tutkineet lienevät jo päässeet pannasta, mutta alkoholin haittoja julistavat tuntuvat yhä niuhoilta ilonpilaajilta. Vastahakoisesti me olemme jo omaksuneet sen ikävän tiedon, että Itämeri on maailman saastunein meri, koska emme voi välttyä näkemästä vihreää myrkkylimaa, joka mönkii rannoilla, mutta ilmastomuutoksesta tai lihansyönnistä puhuva tutkija voi saada vastaansa epäuskoista ivaa. Ei ihme, ne ovat ikäviä viestejä. Washington DC:ssä istuu mies, joka antaa potkut ikäviä uutisia tuoville alaisilleen. Hän kuulee imartelijoitaan. Kremlissä istuu niin ikään imarreltu mies, joka leikkii taitavasti halullamme pysyä tietämättöminä: hän ja hänen trolliarmeijansa kertovat tusinan versiota tapahtumasta, ja niin uppoamme ristiriitaisten viestien tulvaan. Lopulta tiedämme sen, että huh, tästä ei voi tietää kukaan mitään milloinkaan. Mitä väliä. Kirjoittaja on mänttäläinen eläkeläinen. ”Arjen puristuksissa on helpompaa kun panee silmät kiinni.”