Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Puutarhanhoito on oleellinen osa elämää

Vaikka ollaankin jo elokuun puolessa välissä ja kaikkein upein kukkaloisto alkaa olla takana, ei Marja-Leena Selänpään puutarhasta väriä puutu. Kukassa on vielä monta eri lajia, joista silmä tunnistaa sieltä täältä jokusen. Useimmat ovat täysin tuntemattomia, mutta kauniita. Hallin keskustan lähellä olevassa omakotitalossa yhdessä miehensä Jussin kanssa asuva Marja-Leena tulee ovelle vastaan ja pahoittelee kesken olevaa siivousta. Hän on asunut nykyisessä paikassa jo vuodesta 1975. Paikka oli ennen miehen mummolan kotipaikka, mutta talo oli aiemmin toisinpäin. Talo sijaitsee Selänpään suvun tilalla. Toisin kuin miehensä Jussi, ei Marja-Leena suinkaan ole paljasjalkaisia hallilaisia. Hän muutti paikkakunnalle Juupajoelta, jonne hän oli muuttanut aiemmin yhdessä perheensä kanssa. –Minun perheeni on alun perin kotoisin Sallasta ja he lähtivät sodan aikana muuttamaan sieltä kohti etelää, aina vaan etelämmäksi ja pysähtyivät lopulta Juupajoelle. Minä olen syntynyt Oulaisissa. Sieltä muutettiin Viitasaarelle, jossa kävin ensimmäisen luokan kansakoulua. Sieltä sitten muutettiin Juupajoelle, selvittää Marja-Leena. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Halliin hän muutti jo vuonna 1964. Hän kävi kotitalouskoulua Vilppulassa ja pääsi muutaman muun tytön kanssa töihin Hallin silloiseen Kerhoravintolaan, eli nykyiseen Hallin Janneen. Sen jälkeen hän työskenteli erilaisissa kaupoissa ja oli yli 20 vuotta siivoojana Valmetilla. – Nyt olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo yli 20 vuotta, mutta kiitos nykyisen tekonivelkirurgian olen nyt kohtuullisen hyvässä kunnossa. Silloin kun jouduin jäämään sairaseläkkeelle, oli liikkuminen vuosikausia tosi hankalaa, muistelee Marja-Leena Selänpää. Hänelle on vaihdettu molemmat lonkkanivelet ja lisäksi nivelrikko rajoittaa tekemistä, mutta ei onneksi estä kaikkein rakkainta harrastusta. Vaikka tähänastiseen elämään mahtuu paljon kaikenlaista vähemmän mukavaa, ei puutarha ole koskaan jäänyt kokonaan hoitamatta. Erilaiset kasvit ja varsinkin kukat ovat kuuluneet olennaisena osana elämään aivan pienestä pitäen. –Olen maatalon tytär ja kiinnostuin kukista jo ihan pienenä ja siitä lähtien se ei ole missään vaiheessa hiipunut, eikä varmaan hiivukaan niin kauan kuin suinkin pystyn niitä hoitamaan, vakuuttaa Marja-Leena. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Mitään varsinaista koulutusta puutarhan hoitoon ei Marja-Leena Selänpää ole koskaan saanut, mutta hän on kuulunut Hallin Marttoihin 36 vuotta ja siellä on tullut käytyä monenlaisilla puutarhakursseilla, joista on ollut paljon apua. Puutarhanhoidossa on omat niksinsä, eivät ne ihan itsestään kasva ja kukoista. Martoissa ei Marja-Leena enää käy ja monet muutkin harrastukset ovat jääneet vähemmälle. Tähän ei ole syynä se, etteivät harrastukset enää kiinnostaneet. –Meille tuli kymmenisen vuotta sitten vieraaksi herran Parkinson, ei sitä kutsuttu, mutta valitettavasti se tuli jäädäkseen. Nyt ollaan siinä pisteessä, että mies on aina kaksi viikkoa kerrallaan Jämsässä intervallihoidossa ja kaksi viikkoa täällä kotona minun hoidossani, kertoo Marja-Liisa Selänpää. Hänen mukaansa kahdeksan ensimmäistä vuotta meni miehen sairauden kanssa vielä kohtalaisen hyvin, mutta kaksi viimeistä vuotta ovat olleet erittäin vaikeita. Miehen liikuntakyky on mennyt lähes kokonaan ja jatkuvat säryt kiusaavat kaiken aikaa. Silloin kun Jussi on kotona, ei esimerkiksi puutarhatöitä voi tehdä kuin pienen hetken kerrallaan ja vähänkään pidemmäksi ajaksi ei voi kotoa lähteä, jos ei pyydä jotain tuuraamaan. Onneksi apua on aina tarvittaessa löytynyt, huokaa Marja-Leena. Hän on selkeästi sinut vallitsevan tilanteen kanssa. On asioita joihin itse ei voi vaikuttaa millään tavalla ja siksi täytyy koittaa parhaansa mukaan elää asetettujen reunaehtojen mukaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Tulevina päivinä hänellä on mahdollisuus taas viettää enemmän aikaa rakkaassa puutarhassaan, joka ei kooltaan ole varsinaisesti pienuudella pilattu. Pinta-alaa on noin 2000 neliötä. Etupihan kukkapuutarhan lisäksi takapihalla on vielä isompi puutarha, jossa kasvaa myös jonkin verran yrttejä. Aiemmin siellä kasvoi myös puutarhavihanneksia ja perunaa, mutta niitä Marja-Leena ei ole enää muutamaan vuoteen kasvattanut. Tilalle on tullut marjapensaita ja omenapuita. –Ai kuinka paljon erilaisia lajikkeita täällä kasvaa? Eipä ole koskaan tullut lasketuksi. Puhutaan kuitenkin kymmenistä, mutta varmasti määrä jää alle sadan parhaimmillaankin, arvioi Marja-Leena, kun häneltä kysyy erialaisten kasvien lukumäärästä. Mennyt kesä on ollut hyvin lämmin ja se näkyi tavallistakin upeampana kukkaloistona. Mitään isompaa haittaa ei kuumuudesta Marja-Leena mukaan ollut. Mitään isompia kasvitauteja ei ole ilmennyt ja tuholaisiakin on ollut hyvin vähän. Ainoa haitta taisi olla se, että joka päivä kasvimaan kastelemiseen kului satoja litroja vettä. Kaikki kasvit piti pahimmalla helteellä kastella kaksi kertaa päivässä. –Kyllä se lämpö teki pelkästään hyvää. Kaksi edellistä vuotta tuolla pihassa olevassa veneessä purjeena oleva kelloköynnös kasvoi tosi heikosti, mutta tänä kesänä se on kukoistanut upeasti, selvittää Marja-Leena. Pihaan tuotu vene vuosikymmeniä perheen käytössä ollut tasapohjainen mahonkivene, joka otettiin pois käytöstä sen jälkeen kun isäntä sairastui, eikä pystynyt enää soutamaan. Pihassa se sai uuden elämän kelloköynnöspurjeineen. Kierretään kierros talon kummallakin puolella. Erilaisia kasveja on paljon ja lähes kaikki niistä ovat alusta asti itse kasvatettuja. Vaikka ollaan jo elokuun loppupuolella, näkyy liikkeellä olevan vielä melkoinen määrä pölyttäjiä, jotka hakevat kesän viimeisiä mesiä. Pian nekin menevät talvipesään, tai kuolevat pois. Melko pian monivuotiset kasvit siirtyvät kellariin ja uusien taimien kasvatus alkaa taas pitkän talven jälkeen maaliskuulla. Lopuksi on ihan pakko kysyä, mikä tässä puutarhanhoidossa on kaikkein parasta. – Kyllä se varmasti on se, kun saa nähdä omine kättensä työn jäljet. Hyvää on myös se, että puutarhassa möyriessä voi hetkeksi unohtaa kaikki muut murheet ja elää juuri siinä hetkessä niin lähellä luontoa kuin se suinkin on mahdollista, päättää Marja-Leena Selänpää.