Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mielipide: Pitkät kannot ovat riski myös metsässä kulkijoille

MIELIPIDE Asko Ahonen kirjoitti asiaa ennakkoraivuusta (KMV 20.8.). Raivuun jäljiltä jääneet pitkät kannot eivät ole riski pelkästään metsäkoneille. Marjastajille ja muille metsissä jokamiehenoikeudella liikkuville ne voivat olla suorastaan vaarallisia. Suunnistaessani olen useasti joutunut rämpimään sikin sokin koholla olevien rankojen seassa. Yleensä olen pysynyt pystyssä. Kerran pääsi ranka yllättämään. Kompastuin ja kaaduin eteenpäin. Onneksi sain kädet eteen. 40-sentin pituinen ja tuuman paksuinen tynkä aiheutti ainoastaan ruhjeen vyötärön kohdalle. Ilman käsien apua se olisi ehkä tullut selkäpuolelta esiin. Kaupungille on annettava tunnustus. Puistokadun varren raivuiden jäljiltä on lähes turha etsiä yli 10-senttisiä tynkiä. Ottakaa muutkin raivaajat mallia! Viime aikoina on kerätty nimiä avohakkuiden kieltämiseksi valtion metsissä. Eivät avohakkuut ole pahoja. Metsät ovat kautta aikojen uudistuneet luonnon tai ihmisten suorittamille avohakkuille. Niiden vastustus vähenisi, jos sekä puiden korjuu että jatkotoimet eivät jättäisi nykyisen kaltaisia jälkiä. Aukkoon nousee nopeasti tiheä vatukko, josta voisi poimia kasapäin marjoja. Tai siis voisi, jos siellä voisi kulkea turvallisesti. Tiheikkö kätkee pahimmillaan vyötäröön ulottuvia ”juoksuhautoja”, joita metsäkoneet ovat tehneet. Paljon vähäisemmät eivät ole myöskään äestyksen tai mätästyksenkään jäljet. On tietenkin selvä, että metsänomistajaa ei voi vaatia maksamaan ylimääräistä jokamiehenoikeuksien hyödyntäjien vuoksi. Mutta onko nykykäytännön panos-tulos -suhde kohdallaan? Suunnistaessani olen nähnyt hehtaarikaupalla uudistusalueita, joilla lähes kaikki taimet ovat kuolleita. Olisi tuhannen – tai paremminkin tuhannen miljoonan – taalan paikka suomalaiselle konepajateollisuudelle kehitellä metsäystävällisiä koneita. Kysyntää riittäisi maailmalla. Entiseen aikaan osattiin metsän uudistaminen. Lukioaikana olin kolmena kesänä raivaamassa ja uudistamassa metsiä. Kaksi kertaa kulotimme hakkuuaukon ja sitten kylvimme siihen mäntyä. Jälkimmäinen alue on tien vieressä, joten pääsin seuraamaan männikön kehitystä. Tai siis koivikon. Omistaja laiminlöi vesakon raivauksen, ehkä tarkoituksella. Ajoin paikan ohi viimeksi 90-luvulla. Siinä kasvoi komea koivikko. Varmaan se on jo korjuukypsä. Mutta koivuhan on nykyisin arvopuu. Ei enää Suomen metsien valkoinen valhe, jollainen se oli 60-luvulla.