Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Kesäloma ja muita kiireitä

Taas huomaan, että kesälomalla olisi pitänyt ehtiä vielä paljon enemmän. Kesällä tapahtuu kaikkea mielenkiintoista ja niin samaan aikaan, että aina jää monta mukavaa juttua odottamaan seuraavia kesiä. Kuten laivamatka sisävesillä, polkupyöräretki lapsuuden uintipaikoille, urkukonsertit ja tutustumiskierros Mäntän museoihin, Mää oon Mänttästä -päivät ja kaikki hengelliset kesäpäivät! Helle vei viimeisetkin halut lähteä oikein minnekään, mihin ei ollut pakko mennä. Ja nyt niin mieleni pahoitin, kun en osannut nauttia tukalasta kuumuudesta enempää. Voi tätä ihmisen eloa! Koulut alkoivat ja flunssat vaihtoivat koteja. Pikkuiset ovat taas kipeinä ja kuumeita mittaillaan, joko voisi palata taas kavereiden joukkoon. Isommille koululaisille on ostettu kodin irtaimistoa paistinpannua myöten, jotta saavat kokata ruokaa uusissa opiskelijakodeissaan. Kirjoja suojellaan kontaktimuovilla ja kirjastot ovat ahkerassa käytössä. Syksy on touhukasta ja puuhan aikaa monessa perheessä. Nuorena aina haaveilin pitkästä kesälomasta ja nyt kun se on jo täysimääräinen, aika tulee pitkäksi. Pyysinkin jo päästä takaisin sorvin ääreen ja jättää osan lomaa myöhempään ajankohtaan. Mitenkähän sitten eläkkeellä, kun aikaa vain riittää ja riittää. Ei enää olekaan paikkaa, minne paeta yksinäisyyttä. Vitsaillaan, että silloin vasta kiireet alkavat. Arvellaan, että askel lyhenee ja siksi aika kuluu kuin varkain. Eläkkeelle siirtymistäkin voi opiskella. Sopeutumista uuteen ajattomaan aikaan. Olisi mukavaa kuulla, miten jo eläkkeelle siirtyneet viihtyvät elämässään. Olisiko ratkaisu uusi ammatti? Tai pääseekö seniori vielä koulun penkille? Senioriakatemia voisi olla tarpeellinen meille eläkeikää lähestyville. Kuka ottaisi kopin meistä ja kuka sen tietää, mikä meitä sitten vielä kiinnostaisi. Onhan sitä jo tähän ikään mennessä monenlaista nähty ja koettu. Kysyin rippikoululaisilta lämmittelykysymyksenä, arvaisivatko he mitä harrastan. Eräs hiljainen poika ehdotti parkouria. Niinpä, kunpa edes tietäisin, mitä se tarkoittaa!