Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Yleisön pyynnöstä kelaa vaihdettiin vielä kahdesti

Heinäkuisen MOM-viikonlopun ehkä suurimmaksi hitiksi noussut Vaihdetaan Kelaa , eli elokuvasävelmiä vanhassa Bio Säteessä ei sitten onneksi jäänyt silloisiin kahteen esitykseen. Sunnuntaina toinen syyskuuta oltiin taas asialla toiveuusinnan merkeissä ja tälläkin kertaa liput loppuivat jo paria päivää ennen varsinaisia esityksiä. Toivon mukaan ainakin suurin osa halukkaista pääsi katsomaan esityksen, sillä ainakin heti konsertinjälkeen esittäjän vannoivat, että nyt kuultiin ihan varmasti viimeiset esitykset tällä ohjelmistolla. Kun kokoonpanolta tiedusteli, mahtaako heillä olla minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia, ei asiaa ainakaan oikopäätä tyrmätty. On siis hyvinkin mahdollista, että ensi kesänä saadaan taas kuulla jotain uutta mukavaa. Sen näyttää kuitenkin tulevaisuus. Itse konsertti meni aivan putkeen. Illan toisessa ja samalla viimeisessä näytöksessä kaikki turha jännitys oli jo kadonnut ja joukko pääsi irrottelemaan kunnolla. Kesän ensimmäisen ja syksyn viimeisen näytöksen aikana oli itse asiassa tapahtunut aika paljon. Sovituksiin oli tullut uutta puhtia ja Maria Svan oli näköjään löytänyt pitkään kadoksissa olleen poikkihuilunsa. Kaikki esiintyjät jaksoivat vielä illan toisessa näytöksessä antaa parastaan. Heillä itsellään oli hauskaa ja kaikki nauttivat silminnähden esiintymisestä täydelle salille. Täysi sali puolestaan nautti soitosta täysillä ja luultavasti suurin piirtein jokainen paikalla ollut nautti erityisesti jostain tietystä kappaleesta. Kaiken kaikkiaan illan aikana kuultiin 15 esitystä eri vuosikymmeniltä.