Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Juupajoen Sotaveteraanit -yhdistyksen toiminta lakkaa

Juupajoen sotaveteraanit -yhdistyksen toiminta lakannee vuoden vaihteessa. Sotaveteraanitoiminta kuitenkin jatkuu perinnetoimintana, jota tehdään jatkossa yhdessä Oriveden ja Längelmäen kanssa. Suomen Sotaveteraaniliitto muuttuu perinneliitoksi ja samoin Pirkanmaan Sotaveteraanipiiri purkaa toimintansa 2020-luvun alkupuolella. Juupajoen Sotaveteraanien jäsenet siirtyvät aluksi Oriveden Sotaveteraanien jäseneksi, joka jatkaa vielä jonkin aikaa sotaveteraaniyhdistyksenä ja muuttuu myöhemmin perinneyhdistykseksi. Pirkanmaalla toimii Koillinen aluetoimikunta, joka valmistelee yhdistyksiä perinneaikaan siirtymisessä. Juupajoen Sotaveteraanien sihteeri Tauno Kaukoniemi kertoo, että päätyi sihteeriksi reserviläistoiminnan kautta, jossa yhteistyö veteraanien kanssa tuli tutuksi. Kaukoniemi teki pitkän uran Puolustusvoimien palveluksessa Lylyn Varikolla ja myöhemmin Millog Oy:llä, miltei 40 vuotta. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2016. Juupajoella on tällä hetkellä seitsemän rintamatunnuksen omaavaa sotaveteraania, heistä kuusi on miestä ja yksi nainen. Lisäksi ovat puolisot, joita on yksi ja leskiä seitsemän. Juupajoen veteraanien kuopus, Heikki Jokiniemi , täyttää tämän vuoden loppupuolella 93 vuotta. –Toimintaa jos ei olisi alettu purkamaan ylemmältä järjestötasolta lähtien, niin varmaan Juupajoen Sotaveteraanit olisivat toimineet niin kauan, kuin yksikin sotaveteraani kunnassa on elossa, kertoo Kaukoniemi. Juupajoen perinnehenkilöksi on valittu Kaukoniemi ja koko Oriveden alueen perinnehenkilö on Erkki Kinnari . Sen jälkeen kun viimeinenkin veteraani on poistunut, niin perinneyhdistysten tehtäväksi jää vaalia sotiemme veteraanien muistoa. Juupajoen Perinnekorsun ylläpito on jo siirtynyt Juupajoen Reserviläisille. Lisäksi itsestään selvästi järjestettäväksi tulevat veteraaneihin liittyvät merkkipäivät. Kuusi vuotta sitten Kaukoniemen sihteeriksi alkaessa, sotaveteraaneja oli kunnassa vielä aika paljon. Hän sanoo, että Juupajoki on hoitanut veteraanien asiat esimerkillisesti. Juupajoella toimii myös rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta. Joka käsittelee oikeasti veteraanien asioita, jotka on hyvä tietää laajemmaltikin ja esimerkiksi tulevaa perinnetyötä.