Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mielipide: Ihmisen arvo

KMV-Lehden numerossa 3.9.2018 oli pääkirjoitus sekä artikkeli Pihlajakodin asukkaiden tulevaisuudesta. Näiden kirjoitus perusteella jää kuva, että kaupunki ei ole ponnistellut tarpeeksi Pihlajakodin asukkaiden puolesta, vaikka asukkaiden ja omaisten vakaa tahto on nykyisen asuinsijan puolesta – tutussa turvallisessa ympäristössä. Jos näin on, herää kysymys motiivista? KMV-Lehden pääkirjoituksessa kysyttiin: ”Onko röyhkeää kysyä, haetaanko tässä myös taloudellista etua?” Vastaus on: Ei ole. Raha on tässä kaiken keskiössä. Kaupunki on investoinut, ja tulee tulevaisuudessa investoimaan miljoonia poikineen jotka eivät kuulu edes kaupungin ydintoimintoihin. Pihlajakodin kaavailtu tulevaisuus tuo iholle päättäjien ja virkamiehistön suhtautumisen yhteisten rahojen käyttöön. Onko siis osana Pihlajakodin muuton taustalla säästötoimet? Lehden sisäsivulla olevassa artikkelissa Lakitoimisto Kumpuvuori Oy toteaa, että kaupungin puolesta ponnisteluja ei ole tehty tarpeeksi Pihlajakodin tulevaisuuden eteen. Miksi? Väitän että syy on kustannussäästö ja omien kiinteistöjen käyttöasteen nosto. Vaikka sitten Pihlajakodin asukkaiden kustannuksella. Tässä tulemme asian ytimeen: päätöksenteon arvopohjaan – eli ihmisen arvoon kaupungin pyörittämässä miljoonaruletissa. Toiset ovat huomattavasti tasa-arvoisempia kuin toiset rahahanoja avattaessa. Kysymys kuuluu, että miksi näin on? Pihlajakodin asukkailla on ainakin kaksi ongelmaa: liian vähän puolestapuhujia. Onneksi puolestapuhujat ovat olleetkin sitäkin aktiivisempia. Toinen on se, että kodin asukkaat nähdään objekteina; eli ei itsenäisinä toimijoina jolloin päätökset tehdään ylhäältä alaspäin eikä silmien tasolta. On kolmaskin ongelma joka vaikeampi määrittää kuinka syvä laaja se on – nimittäin päätöksentekokoneistossa olevien asenneongelma. Pitäisin pienenä ihmeenä jos sitä ei olisi. Kyseessä on inhimillinen piirre ihmisessä. Jos ei omassa lähipiirissä, tai muuten ole erityisryhmien kanssa omassa elämässä tekemisessä, voivat nämä ihmiset jäädä etäisiksi ja siten jopa pelottavaksi. Silloin ehkä ponnistelut heidän turvatun huomisen eteen voivat jäädä vaillinaisiksi, kuten aikaisemmin mainitsin. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on kuitenkin onneksi tapahtunut kehitysvammaisuuden osalta myönteistä asennekehitystä. Heitä tuodaan yhä enemmän osaksi meidän jokaisen arkipäivää. Näemme heitä yhä enemmän kouluissa, toreilla, työpaikoilla, normaalissa katuvilinässä, eli he ovat yhä enemmän osa meidän jokaisen arkipäivää. Niiden aikojen pitäisi olla jo ohi jossa heidät sijoitetaan jonnekin syrjään – poissa silmistä; poissa mielestä. Tästä ajasta ei ole kauankaan aikaa, enkä niiden päivien soisi nykypäivänä palaavan edes yksittäistapauksissa. Antakaa Pihlajakodin asukkaille tulevaisuus olla täällä osana meidän arkeamme – se on heidän toiveensa, ja uskon, että se on myös kuntalaisista suurimman osan toive. Puntarissa on ihmisen arvo. Kumpaan päähän punnuksen kaupunki laittaa? Jouni Muhonen Mänttä-Vilppula