Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Automaalarin näyttely esillä

Kuorevesiläinen Kalle Tuomi , 22, on autoharrastaja, joka maalaa sekä tauluja autoista että autoja. Hän kertoo, että piirtäminen on aina jollain lailla kiinnostanut ja pari vuotta sitten hän meni Autere-opiston maalauksen ja taiteen yleiselle kurssille, jossa käydään kerran viikossa. Tauluja on syntynyt saman ajan. Autot ovat miehen harrastus muutenkin, sillä hän harrastaa vanhoja Jenkki-autoja ja niiden kunnostamista. Hän ottaa kuvia erilaisissa autotapahtumissa ja valitsee kuvista, mikä alkaisi tuntua maalaamisen arvoiselta ja maalaa sitten valokuvan perusteella taulunsa. Tuomella on itsellään Jenkki-autoja, sekä käyttöautoina että harrasteautoina. Pihasta löytyy tällä hetkellä useita autoja ja ajoneuvoja, tieliikennekelpoisia ja keskeneräisiä. Syntyneitä tauluja Tuomi ei ole laskenut, näyttelyssä on noin 30 auto-aiheista maalausta. Osasta maalauksia, viidestä, hän on painattanut julisteita, joita on myynnissä, muun muassa, Unelmien Helmien näyttelyssä Mänttä-Vilppulassa. Näyttelyssä on kuvia myös muista ajopeleistä kuin Jenkki-autoista, erilaisista autoista ja myös muun muassa traktoreista. Lisäksi on joitain muita kuvia. –Parasta maalaamisessa on se, kun näkee oman kädenjälkensä ja saa maalauksen valmiiksi, kertoo Tuomi. Oikeita autoja Tuomi on maalannut ihan perinteiseen tapaan ruiskumaalaamalla. Tuomen maalaamia autoja tulee välillä vastaan Mänttä-Vilppulan liikenteessä. Autojen maalaamisen lisäksi hän on maalannut traktoreita ja niiden peräkärryjä. Lämpimät tilat kuitenkin puuttuvat, eikä autoja voi maalata talvella, paitsi tietenkin tauluja. Yhden taulun maalaaminen kestää keskimäärin 20 tuntia. –Vesiliukoinen öljyväri on hyvä tekniikka, pensselit pestään vedellä, eikä tule ylimääräisiä hajuja, kertoo Tuomi. Tuomi maalaa kausiluontoisesti, kesällä vähemmän, talvella enemmän.