Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

90 vuotta täyttäneen Erkki Irjalan haitarinsoitto jatkuu edelleen

Kirkonkirjojen mukaan Erkki Irjala on syntynyt Ruovedellä 14.9.1928. Hänen äitinsä kuitenkin kertoi vanhoilla päivillään, että oikeasti Erkki syntyi vasta 15. päivä, mutta kummit ilmoittivat kirkkoherranvirastoon väärän päivän. No, lieneekö tämä lopultaan niin nopon nuukaa. Tärkeämpää on se, että Irjalalla jalka edelleen nousee ja soitto sujuu. Syynä siihen, että jalka nousee ja pää pelaa edelleen Irjala uskoo olevan hyvän geeniperimän. Hänen äitinsä ja isänsä ennättivät olla aviossa 70 vuotta ja olivat molemmat kuollessaan lähes satavuotiaita. Vielä päälle yhdeksänkymppisinä molemmat tanssivat kevyesti polkkaa ja sujuisihan se Irjalaltakin ilman mitään tuskaa. Jo perjantaina aamupäivällä oli kaksi vanhaa soittokaveria tullut onnittelemaan Irjalaa harmonikat mukanaan ja niin siinä soitettiin yhdessä tunnin verran tuttuja kappaleita Erkki Jokisen ja Keijo Niemisen kanssa. Perjantaina iltapäivällä Irjala otti vastaan vieraita Irjalan tilan mummonmökissä. Ketään ei oltu varsinaisesti kutsuttu, mutta eipä ketään oltu kielletty tulemastakaan. Vielä alkuiltapäivästä päivänsankari sai olla suhteellisen rauhassa, mitä nyt välillä puhelin soi. Tälle tilalle Irjala aikoinaan 50-luvun alussa tuli metsätöihin. Vuolin siinä kerran ajankuluksi puukauhan, jonka annoin talon tyttärelle. Vuonna 1955 mentiin sitten naimisiin ja meille syntyi kolme lasta, kertoo Irjala. Hänen vaimonsa kuoli pari vuotta sitten sairastettuaan 12 vuotta Parkinsonin tautia. Se ei ollut omaishoitajana toimineelle Irjalalle helppoa aikaa. Jaksamista edesauttoi kuitenkin soittaminen, joka on kulkenut miehen matkassa jo 17-vuotiaasta lähtien. –Ensimmäisen haitarin ostin osamaksulla heti sodan jälkeen vuonna 1949. Se maksoi silloin 9 000 markkaa, mikä oli tosi paljon rahaa. Pari vuotta myöhemmin aloin tehdä aktiivisesti soittokeikkoja ja niitä onkin sitten riittänyt tasaisesti läpi vuosikymmenten. Ainoastaan lasten ollessa pieniä, jätin keikkailun lähes tyystin, muistelee Irjala. Erkki löysi muutama vuosi sitten ensimmäisen keikkakalenterinsa. Siihen oli merkitty kaikki esiintymiset ja niistä maksettu palkkio. Pelkästään vuoden 1947 aikana keikkoja oli ollut kymmeniä ja tienestitkin ihan mukavia. Siihen aikaan soittajillekin maksettiin ihan mukavasti. Nykyään on tultu siihen, ettei elävää musiikkia enää arvosteta ainakaan rahallisesti. –Keikkailutahti on ollut minulla aika tasaista. Parhaimmillaan niitä on ollut vuositasolla kymmeniä, mutta aina on määrä jäänyt alle sadan. Siinä ei ole koskaan ennättänyt liiemmin leipääntyä, kertoo Irjala. Nykyään soittokeikkoja on aika maltillisesti ja perjantainakin olisi yksi ollut tarjolla. Irjala tunnustaa, että vähän teki mieli mennä, mutta ei oikein kehdannut lähteä omana syntymäpäivänä. Viikon päästä otetaan uusiksi. Irjala tunnetaan pelimannipiireissä myös nyt jo yli 30 kertaa järjestettyjen Pelimannitalkoiden isänä. Hän muista vielä elävästi kuinka sai idean tällaisen tapahtuman järjestämisestä ja kuinka monenlaista soitantaa on tapahtumiin vuosikymmenten aikana sopinut. Viimeisten vuosien talkoot ovat Irjalan mukaan etääntyneet aika kauas alkuperäisestä ideasta. Mieluiten Irjala soittaa vanhaa tanssimusiikkia ja esimerkiksi valssit ovat korkealla miehen suosikkilistalla. Aina silloin tällöin arkistojen kätköistä löytyy jotain uusiakin tuttavuuksia, mutta aika harvassa taitavat olla ne kappaleet, joita Irjala ei ole koskaan soittanut. Jos niitä kuitenkin vielä tule eteen, ei auta muuta kuin opetella. "Ensimmäinen soitin oli tädin maniska. Sitä seurasi huuliharppu. Seitsemäntoista vanhana menin mottimetsään ja tienasin ensimmäisen haitarini. Isä tosin joutui auttamaan viimeisessä maksuerässä."