Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Peetu Juupaluoma toinen Puolan EM-osakilpailussa

ENDURO Mänttäläinen, Jämsän Seudun Moottorikerhoa edustava Peetu Juupaluoma on tuore EM-pronssimitalisti endurossa. 18-vuotias Juupaluoma oli yksi neljästä Suomen juniormaajoukkueessa ajaneesta nuoresta, jotka kirivät kolmanneksi Puolan Kielcessä ajetussa kisassa. Juniormaajoukkueessa Juupaluoman lisäksi ajoivat Roni Kytönen , Toni Toukola ja Eemil Helander . Henkilökohtaisessa kilpailussa Juupaluoma ajoi Puolan EM-osakilpailussa toiseksi. Puolan osakilpailu oli muista EM-osakilpailuista poiketen kolmipäiväinen. Perjantaina ja lauantaina kuljettajat ajoivat pitkän kilpailupäivän, joka piti sisällään enduron lisäksi rossitestit neljää kertaa kumpanakin päivänä. Sunnuntaina koko porukka ajoi vielä loppurossin kisapaikan läheisellä motocrossradalla. Kovasta urakasta huolimatta Juupaluoman sarjan viimeinen osakilpailu sujui kaikin puoli hyvin. –Kisa alkoi hyvin ja ajoin luokkani U-21 kärkiaikoja koko perjantaipäivän ajan ja maalissa olin luokkani toisena, Jämsän Roni Kytösen perässä. Lauantaiaamu oli vaikea yön sateiden tehdessä reitistä todella liukkaan ja ensimmäisen kierroksen jälkeen olin vasta luokkani yhdeksäntenä, Juupaluoma kertaa. –Kun reitti kuivui, niin ajokin parani ja maalissa olin luokkani viides, jääden kolme sekuntia nelossijasta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sunnuntain loppurossiin Juupaluoma lähti yhteistulosten toiselta sijalta ja se piti loppuun asti. Juupaluoma tuli toisena maaliin, Roni Kytönen voitti ja kolmas oli Ruotsin Albin Norrbin . Ennen viimeistä EM-osakilpailua Juupaluoma oli U21-luokan EM-sarjassa sijalla 7. Viimeisen osakilpailun hyvä tulos nosti hänet kuitenkin ylöspäin ja hän sijoittui sarjassa lopulta neljänneksi. –Tulos on tyydyttävä, koska alkukausi meni kokemusta hakiessa eikä vauhti ollut vielä kärjen tasolla. Mutta loppukautta kohti vauhti kasvoi ja pystyin taistelemaan podiumpaikasta, joten tyytyväinen olen, Juupaluoma toteaa. Ensikauden suunnitelmia Juupaluoma ei vielä tarkalleen tiedä, mutta hän EM-sarjassa hänet todennäköisesti nähdään ensi vuonnakin. –Luultavasti lähdetään parantamaan sijoitusta EM-sarjassa, joka alkaisi huhtikuussa Portugalista, Juupaluoma päättää.