Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Uskomattoman upeaa sointia saksofoneilla

Mänttä-Vilppulan Jazz & Blues ry on jaksanut järjestää jo vuosikausia erittäin tasokkaita ja epäkaupallisia jazz-konsertteja, joissa pahimmillaan ei ole ollut kuin kourallinen väkeä. Edellisessä konsertissa oli ollut alle 20 maksanutta katsojaa. Tässä valossa viime sunnuntaina Serlachius-museo Göstan Kivijärvisalissa pidetty ranskalaisen saksofonikvartetti Quatuor Machautin konsertti oli yleisömenestys lähes 40 katsojalla. Konsertti oli yhtyeelle lähtölaukaus laajemmalle Suomeen ja Baltian maihin suuntautuvalla kierroksella. Ne, jotka saliin olivat saapuneet, saivat nähdä ja kuulla jotain sellaista, mitä kovin monin paikalla ollut oli tuskin aiemmin päässyt kokemaan. Aivan helpolla eivät soittajat kuulijoitaan päästäneet. Polyfonista musiikkia hyvin uniikilla tavalla soittavat muusikot olivat teknisesti äärettömän taitavia ja saivat soittimensa soimaan sellaisella intensiteetillä, jota harvoin pääsee kuulemaan. Viisi kappaletta konsertissa esittäneet muusikot osasivat myös ottaa tehokkaasti tilan haltuunsa. Itse asiassa koko konsertti alkoi soittajien seistessä salin kaikissa neljässä nurkassa. Sama toistui monissa kappaleissa ja yhdessä esityksessä seistiin piirissä keskellä salia. Lavalle saakka eivät miehet nousseet kertaakaan. Tällä kertaa ei tarvittu myöskään äänentoistoa, eikä sitä varmasti kukaan tajunnut kaivata. –Voiko saksofonia tosiaan soittaa noin korkealta noin hiljaa, ihmetteli paikalla ollut äänentoiston ammattilainen.