Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

KMV-lehti 30 vuotta sitten: Koillis-Pirkan kirjoituskilpailun sato julkistettiin Mänttä-Seuran juhlassa

Toisen palkinnon sekä novellien että runojen sarjassa vei jyväskyläläinen Tuula Rinkinen . Runosarjan kolmas oli Mäntän lukion äidinkielen lehtori Kirsi Jaatinen . Novellien kolmannen palkinnon jakoivat Mirjami Jussila Virroilta ja Riina Marttila Helsingistä. Avoimen kirjoituskilpailun järjesti keväällä 500-vuotiaan kirjan Mäntän työryhmä. Kilpailuun osallistui 27 novellia ja 38 runoa. Paikallisista kirjoittajista ylsi ylimmäksi vuosi sitten Jyväskylästä mänttäläistynyt Jaatinen. Hän kertoo kirjoittaneensa jo teini-iästä lähtien. Silloin Jaatinen kirjoitti säilyäkseen hengissä, nyt tuoreuttaakseen kosketustaan todellisuuteen. –En tiedä rupeanko julkaisemaan, sillä kirjoitan pysyäkseni elävänä. Kirjoittamisen ammattilaisen täytyy uskaltaa pistää itsensä arvostelulle alttiiksi, pohtii Jaatinen.