Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

"Kauneus on lähellä meitä, kun vain huomaamme sen"

Mäntän Taideseuran lokakuun taiteilija vilppulalainen Mirja Kajander , 59, kertoo, että taide alkoi vetää häntä puoleensa jo 1980-luvun puolivälissä. Silloin hän osallistui Riitta Rannan taidekurssille Vilppulassa. Sen jälkeen seurasi pitkä tauko taiteessa ja uudestaan taide alkoi, kun Kajander jäi eläkkeelle hieman yli 50-vuotiaana. Mäntän Taideseuraan hän liittyi vuonna 2003. Autere-opiston kursseilla hän on ollut myös siitä lähtien, joka vuosi. Öljyvärimaalauksessa, Riikka Lenkkerin ja Sampsa Virkajärven opissa. Vuodesta 2012 lähtien hän on ollut aina mukana myös Krister Gråhnin opettamalla piirustuskursseilla. –Alkuun en luottanut itseeni tai luottanut omaan ilmaisuuni, mutta opettajat ovat rohkaisseet, että sinä saat ja voit ilmaista omalla tavallasi, kertoo Kajander. Jollain lailla piirtäminen on ollut Kajanderin maalaustenkin pohjana ja mukana töissä. Piirtäminen on tuonut enemmän rohkeutta ilmaista ja tehdä myös maalatessa. Näyttelyissä Kajanderin töitä on ollut esillä usein, Koillis-Pirkan näyttelyissä ja Galleria Vilmassa Mäntässä ja Mäntän Taideseuran sekä Autere-opiston vuosinäyttelyissä. Lisäksi on ollut yhteisnäyttely Mänttä-Vilppulan kaupungintalolla kahden muun taiteilijan kanssa. Tavoite on edelleen opiskella ja tutkia taidetta sekä taiteilijoita. –Matkalla tässä vielä ollaan, valmis en ole vielä ollenkaan, kertoo Kajander. Teosten aiheet saattavat olla hänellä mielessä pitkäänkin ja kypsyä pikku hiljaa. Kajander piirtää ja maalaa mielellään ihmisiä, luontoa ja sieltä kasveja. Kasvien yksityiskohdat voivat olla erittäin kauniita. –Kauneus on lähellä meitä, kun vain huomaamme sen, kertoo Kajander. Kajander kertoo, että kauneuden ja erilaiset muodot huomaa, jos osaa katsoa. Osa taiteen tekemistä on myös katsomisen taitoa. Hän toteaa, että värien ja kauneuden näkeminen ylipäätään tuo hyvää ja positiivista mieltä ihmisille ja taiteen tekeminen tekijälle. Kajander piirtää lähes päivittäin ja teosten parissa tulee oltua joka viikko. –Työskennellessä taiteen parissa kaikki muu unohtuu ja silloin on vain työnsä ääressä, kertoo Kajander. Tekniikat joilla Kajander tekee, ovat: piirtäminen, öljyväri, vesiväri, muste ja myös grafiikka. Uutena tekniikkana on Karborundum-tekniikka. KMV-lehden portaikkonäyttelyssä on lokakuun ajan esillä 13 Mirja Kajanderin työtä.