Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

"Jälkiviisaasti voidaan sanoa, että loppujen lopuksi Gustaf sai viimeiset naurut"

–Tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että olen kirjoittanut luonnosasteelle satoja sivuja tekstiä ja kerännyt aineistoa. Kirjan julkaisemisella ei kuitenkaan vielä ole mitään kiirettä, koska sitä ennen tulee joka tapauksessa ulos kirja toisesta viimeisestä patruunasta eli R. Erik Serlachiuksesta , aloittaa historioitsija Teemu Keskisarja. Aloittaessaan kirjan tekemisen vuonna 2016 hän pyysi mänttäläisiä ottamaan yhteyttä ja kertomaan kokemuksiaan Gustaf Serlachiuksesta . Yhteydenottoja on tullut parikymmentä ja niistä on saatu paljon hyvää ja hyödyllistä tietoa. Lisää tietoa kuitenkin kaivataan edelleen ja Keskisarja on kiitollinen kaikista tarinoista Gustafin ajan Mäntästä. –Olen saanut sähköpostitse paljon arvokasta tietoa siitä, minkälaista oli elämä 60-80 -lukujen Mäntässä. Itse asiassa rakennan muisteluiden varaan koko kirja, koska Gustaf Serlachiukselta ei ole olemassa mitään kirjeenvaihtoa. Ei päiväkirjoja, ei henkilökohtaisia kirjeitä. Kokousten pöytäkirjatkin tuolta ajalta ovat älyttömän tylsiä. Niissä ei ole mitään muuta kuin kuiva asiaa. Toisin oli vielä vuosisadan alussa, jolloin niistä sai poimittuja upeita juttuja. Tuskin kokoukset itsestään olivat niin steriilejä kuin pöytäkirjat antava ymmärtää, pohtii Keskisarja. Hän on haastatellut tähän mennessä tavallisten mänttäläisten lisäksi myös Gustafin tunteneita kaikkein isokenkäisimpiä vuorineuvoksia. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kirjan kannalta mielenkiintoisin aineisto löytyy Mäntästä. Itse paikkakunta ja elämä siellä Gustafin aikana tullee näyttelemään suurta rooli tulevassa teoksessa. Kirjan työnimeksi Keskisarja on antanut: Kustu, Gustaf Serlachiuksen elämä ja afäärit. Minkälaisen kuvan hän on miehestä tähän mennessä saanut? –Kustu oli niin eri puusta veistetty kuin olla ja voi, kun häntä vertaa ensimmäiseen patruunaan G. A. Serlachiukseen. Hän eroaa merkittävästi myös isästään ja isoisästään. Kaiken kaikkiaan hyvin kummallinen tyyppi, heittää Teemu Keskisarja. Gustaf Serlachiuksen isoisä oli Gösta Serlachius ja hänen isänsä Mäntän kolmas patruuna R. Erik Serlachius. –Hänellä oli aivan täydellinen koulutustausta suurteollisuuden johtajaksi. Hänellä oli takana Kansainväliset opinnon parhaissa yliopistoissa USA:ssa ja Euroopassa, laaja kielitaito ja hyvä oppi käytännön työhön pienestä pitäen. Gustaf oli fiksu ja sivistynyt kaveri. Maailma kuitenkin muuttui hänen ympärillään ja hänkin joutui kokemaan sen monasti kovimman kautta, jatkaa historioitsija. Gustaf sattui olemaan myös se patruuna, jonka aikana suvun omistus Mäntän tehtaista loppui. Toisaalta pitkästä piipusta nousee edelleen savu. Kuinka olisi mahtanut käydä, jos silloin olisi tehty toisin? Tulevan teoksen viimeisen luvun nimi on Mäntän ylösnousemus. Siinä kerrotaan mitä paikkakunnalle on tapahtunut Taidesäätiön kautta. –Jälkiviisaasti voidaan sanoa, että loppujen lopuksi Gustaf sai viimeiset naurut ja pelasti suvun taideperinnön tuleville polville omilla ratkaisuillaan, jotka eivät suinkaan olleet kaikkien mieleen. Häntä pidettiin liian varovaisena ja ujona. Eipä hänen silloinen lempinimensä Ujo Piimä ole teollisuusjohtajalle kovin imarteleva, pohtii Teemu Keskisarja. Parin vuoden päästä saamme lukea tarkemmin Gustafin vaiheista Mäntässä, mutta sitä ennen julkaistaan hänen isästään R. Erkistä Serlachiuksesta kertova teos, jonka tekijä on Oula Silvennoinen . Gustaf Serlachius syntyi vuonna 1935 ja kuoli vuonna 2009. Hän oli Mäntän Serlachius suvun viimeinen patruuna. Yliopisto opinnot USA:ssa ja Sveitsissä 50-60 luvuilla.. Serlachius yhtiöiden toimitusjohtajaksi 1969. Metsä Serlan hallituksen puheenjohtaja 1986-96. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön puheenjohtaja 1980-2005.