Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Puutarhajätteet hyötykäyttöön

Syksyinen puutarha tuottaa iloa ja satoa, mutta myös puutarhajätettä. Puutarhakasvien tuottama jäte kannattaa hyödyntää hyvin. Parhaimmillaan kotipuutarhassa päästään omavaraisuuteen ravinteiden suhteen, kun bioraaka-aineiden ravinteet kierrätetään tehokkaasti omassa puutarhassa. Tänä vuonna esimerkiksi omenia ja muita hedelmiä on kypsynyt runsaasti. Osa näistä jää korjaamatta ja osa putoaa kypsyessään maahan. Pilaantuneet kasvikset tai muuten ylimääräinen sato kompostoidaan joko pihamaalla tai viedään lähimmän jäteaseman biojätteisiin, jos kotikompostointiin ei ole mahdollisuutta. Jäteasemilla jätteistä syntyy joko uusiutuvaa bioenergiaa tai ne kompostoidaan hyötykäyttöön. Kasvituholaisten vioittamat kasvit eivät kuulu kompostiin. Sairastuneet kasvinosat suositellaan toimittamaan sekajätteiden mukana pois omalta tontilta. Samoin kitketyt haitalliset vieraslajit pitää hävittää polttamalla tai sekajätteen mukana, sillä niiden siemenet saattavat itää kompostoinnin jälkeenikin. Syksy on pensaiden ja puiden leikkausaikaa. Leikkuujätteen paras sijoitustapa on silputa se oksaleikkurilla maanpeitteeksi ja -parannusaineeksi. Suurimmat oksat voidaan polttaa. Niiden tuhka sirotellaan puutarhan lannoitteeksi. Näin ravinteet jäävät kiertoon omalla pihalla ja hyödyntävät tulevaa kasvukautta. Nurmikon leikkuujätteestä ja putoavista lehdistä pääsee parhaiten eroon silppuamalla ne nurmikon sekaan ruohonleikkurilla. Lähde: Puutarhaliitto