Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

K-kauppiaan häät nähtiin televisiossa: Tia ja Mikk osallistuivat Neljät häät Suomi -ohjelmaan

Viime kesä oli rakkaudentäyteinen tuoreelle avioparille, Tia ja Mikk Põdramägille . Mänttä-Vilppulassa asuva pariskunta osallistui Nelosella pyörivään suosittuun Neljät häät Suomi -ohjelmaan, jossa seurataan neljän parin häitä. Põdramägien omia häitä tanssittiin Vilppulassa. –Ajatus ohjelmaan osallistumisesta lähti siitä, kun huomasimme ohjelmasarjasta tulleen tv-mainoksen eräänä tammikuisena iltana kotisohvalla. Formaatti oli meille ennestään tuttu, etenkin minulle. Olen seurannut Neljät häät -ohjelman ulkomaalaisia versioita. Edellisen kerran tullutta suomalaista versiota en ole nähnyt, Tia Põdramägi kertoo. Mahtava kokemus Neljät häät Suomi -ohjelman ideana on, että neljä morsianta vierailee toistensa häissä ja arvioi juhlien onnistumista antamalla pisteitä toisilleen. Eniten pisteitä saanut morsian voittaa kisan puolisonsa kanssa ja saa palkinnoksi häämatkan. –Kokemuksena hääohjelman tekeminen oli aivan mahtavaa. Sain tutustua uusiin ihmisiin, meistä tuli toisten morsiamien kanssa hyviä tuttuja ja on hienoa jakaa tätä kokemusta heidän kanssaan. Olemme olleet yhteydessä hääohjelman teon jälkeen ja olemme suunnitelleet jo uutta tapaamista, Tia Põdramägi kertoo. –Lisäksi oli hyvin mielenkiintoista nähdä, miten tällaista ohjelmaa tehdään. Viihdyimme kaikki toistemme häissä, vaikka meillä oli hyvinkin erilaiset hääjuhlat kaikilla. Ja olihan tämä varsinainen hääkesä. Häät ovat iloinen rakkauden juhla, joissa viihdyin niin morsiamena kuin vieraanakin. Tuttu kauppias Põdramägit ovat Mänttä-Vilppulassa paikallisille tuttuja Mäntän K-marketeista, joissa Tia on kauppiaana ja Mikk työntekijänä. Tia kertookin heidän saaneen mukavaa palautetta asiakkailtaan ja muilta tutuilta ohjelmaan liittyen. –Meidän on kyllä nähty televisiossa ja olemme saaneet onnitteluita, on jokunen ihastellut morsiamen hääpukuvalintaakin. Kiitämme kaikkia häissämme mukana olleita, jotka mahdollistivat meidän hääpäivän onnistumisen, Põdramägit kiittelevät. Neljät häät Suomi -ohjelma on kuvattu viime kesänä, jolloin jokaisen neljän hääparin juhlia vietettiin. Põdramägien mukaan ohjelmanteko ei vaatinut heiltä mitään erikoisjärjestelyitä eikä kuvausryhmään kiinnittänyt häissä mitään huomiota. –Ehkä kuvausryhmän olemassaoloon oli jo niin tottunut kesän aikana. Kuvausryhmä osasi olla hyvin huomaamattomasti mukana juhlassa, Põdramägit toteavat. –Missään hääsuunnitteluissa meidän ei tarvinnut ottaa kuvauksia huomioon, he mukautuivat meidän ohjelmaan. Annoimme heille etukäteen suunnitellun hääpäivän ohjelman ja he toimivat sen mukaan omissa kuvauksissaan ja haastatteluissaan. Häät joka kuukausi Põdramägien mukaan heidän osaltaan kuvauksiin meni yhteensä vain muutama päivä. Omien häiden lisäksi Tia osallistui kolmen muun morsiamen häihin kesän aikana. Keväällä ennen ohjelman kuvauksia oli myös morsianten profiilikuvauspäivä sekä ohjelman lopuksi oli yhteinen finaalikuvauspäivä. –Voisi sanoa, että häitä vietettiin viime kesänä joka kuukausi, heinäkuussa kahdet. Häitä juhlittiin ympäri Suomea, Tia Põdramägi sanoo. Põdramägien mukaan heidän omat häänsä olivat sellaiset, millaiset ne olisivat olleet ilman hääohjelmaan osallistumistakin. He kertovat, että halusivat viettää rakkaimpien ystävien ja sukulaistensa kanssa tunnelmalliset ja rennot häät upeassa Rapukartanossa nauttien hyvästä ruoasta. –Voisimme osallistua ohjelmaan uudelleenkin. Ohjelman tekemisestä jäi hyvät fiilikset ja saimme tutustua uusiin mukaviin ihmisiin, morsiamiin ja koko tuotantotiimiin, Põdramägit iloitsevat