Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

"Vanhuus ei ole sairaus, vaan valtava voimavara"

Mäntän Eläkkeensaajien 50-vuotisjuhlissa oli yhdistyksen omaa ohjelmaa, Mäntän Eläkkeensaajien viihdekuoro, säestäjinään Gunnar Aittonen ja Pekka Honkanen , esiintyi. Lisäksi esiintyivät muun muassa yhdistyksen senioritanssijat ja lavaleidit. Mäntän Eläkkeensaajien puheenjohtaja Keijo Lepistö kertoi, että tuoleja katsomoon oli tuotu noin 170 ja lähes jokainen istuin oli käytössä. Hän kertoi, että yhdistystä yritettiin perustaa jo vuonna 1965, mutta vasta 1968 yhdistyksen perustaminen onnistui. –Yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi nopeasti ja toimintaa hajautettiin eri kerhoiksi, kertoo Lepistö. Tänä päivänä yhdistyksen toimitilat ovat Mäntässä entisellä Länsi-Koskelan koululla ja kerhoja on kymmenkunta. Menestystä on eri kerhoille, muun muassa boccia- keila- ja kalakerholle tullut, niin piirin kuin valtakunnan tasolla. Jäsenmäärä yhdistyksellä on tänä päivänä yli 400. Juhlapuhujana kuultiin Eläkkeensaajien Keskusliiton (EKL) puheenjohtajaa, kunnallisneuvos Simo Paassiltaa . –On murrettava ikääntymiseen liittyvät myytit. Vanhuus ei ole sairaus, vaan valtava voimavara niin ihmiselle itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Eivät vanhat ihmiset mitään paapomista tarvitse tai onttoa kunnioitusta, vaan me tarvitsemme toimintaa, osallisuutta, harrastamista, toinen toistemme seuraa, kertoi Paassilta. Hän kertoi, että eläkeläisten elämänolosuhteiden parantamisessa riittää eläkejärjestölle haasteita. Tutkimusten mukaan iäkkäiden ihmisten kolme suurinta ongelmaa tänään ovat eläkkeiden pienuus, sosiaali- ja terveyspalvelujen heikko saavutettavuus ja riittämättömyys sekä yksinäisyys. –Meillä on oikeat ja oikeudenmukaiset tavoitteet, mutta meidän voimamme eivät yksin riitä niitä viemään eteenpäin. Siksi tarvitsemme yhteistyötä muiden eläkeläisliittojen kanssa, kertoi Paassilta. Yhteistyö toteutuu eläkeläisliittojen yhteistyöelin EETU:n kautta. EETU on kuuden valtakunnallisen eläkeläisliiton yhteistyöelin. Yhteistyöelin painostaa päättäjiä ottamaan huomioon eläkeläisten elämänolosuhteita parantavat tavoitteet. Päätökset tehdään konsensus-periaatteella, eli kannanottoon tulee jokaisen mukana olevan liiton hyväksyä. Paassilta kertoi myös, että tutkimuksen mukaan yhdistyksissämme tekee vapaaehtoistyötä lähes 12 000 henkilöä ja he käyttävät aikaa toimintaansa yli 700 000 tuntia vuodessa. Tällä viikolla vietettävä Vanhustenviikko huipentuu Mänttä-Vilppulassa huomenna torstaina järjestettävään viikon pääjuhlaan Vilppulan urheilutalolla. Juhlan ohjelma on paikallisten vanhusjärjestöjen aikaansaannosta, juhla alkaa kello 13.