Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kolumni: Staycationia Taidekaupungissamme

Taidekaupunki. Sitä me todellakin olemme. Kevään ja kesän aikana ja edelleen kaupungissamme on riittänyt tapahtumia ja ajanvietettä. Todellista staycationia täällä voi viettää monessa eri mielenkiinnon kohteessa ja mikä parasta, liikkua vaikka pyöräillen. Kaupunkimme on luonnonkaunista maaseutua, vesistöjä ja todellakin lähellä luontoa ja välimatkat ovat kuitenkin aika pienet. Itsekään ei meinaa edes muistaa mainita, mitä kaikkea meillä täällä on! Mutta, kun kerrot taidekaupungistamme vieraille, niin samalla huomaat, mitä kaikkea meillä tapahtuu, mitä meillä elinkeinoelämä tarjoaa ja kuinka meillä on investoitu kaupunkimme kehittämiseen. Voimme ylpeänä esitellä viimeisimpiä investointejamme; Miinanhelmen päiväkotia, Jääareenaa sekä Sarahelmeä. Sassin alueen asemakaavan valmistuminen ja hyväksyminen sekä elokuussa avattu taidekaupungin asiointipiste ovat myös luovuuden ja kehittämisen johdosta meillä olemassa. Meillä on ylipäätään tarjolla taidekaupunkimme eri kaupunginosissa monenlaista tekemistä ja ihmettelemistä aina monipuolisista taidenäyttelyistä vuorenmajan viinitupaan, sekä myös sitä tärkeää ja vireää ihmistä lähellä olevaa kulttuuria mm. teatterin, musiikin, tanssin, sirkuksen, liikunnan harrastustoiminnoissa, joita kaupunki, yhdistykset, seurat ja itse kuntalaiset meille järjestävät. Kyläyhdistykset ovat erityisen aktiivisia toimijoita kaupungissamme. Jaakontuvalla tänäkin vuonna Jaakonpäivän kivi heitettiin, Kaunismäen latoteatterin esityksistä saimme tänä kesänä nauttia Lybeckin elämään liittyen. Vaikuttava esitys kaiken kaikkiaan ja paikkana latoteatteri on mitä parhain. Mää oon Mänttästä- tapahtuma toi meille virkeän viikonlopun ja mieleenpainuvinta itselle tällä kertaa viikonlopun riennoista oli Reino-jalkapallo-ottelu Jorma Virtasen all stars- joukkuetta vastaan ja valokuvaaja Tomi Tuulirannan Unohdetut-näyttely, missä valokuvaaja itse kertoi, mitä sykähdyttäviä asioita valokuvat pitävät sisällään. Kuvataideviikot ja musiikkijuhlat sekä tietysti Serlachius-museoiden näyttelyt ovat myös kaupunkimme ylpeydenaihe, mistä pääsemme muiden mukana nauttimaan. Voi vain ihmetellen ihailla ja nauttia taiteen monimuotoisuudesta, tunnelmasta ja esityksien kauneudesta. Tässä muutamia tapahtumia mainitakseni ja kaikkiin tapahtumiin on hieman mahdotonta päästä osallistumaan kotipaikkakunnalla, sillä onhan virkistävää ja antoisaa käydä myös muualla vieraisilla. "Voi vain ihmetellen ihailla ja nauttia taiteen monimuotoisuudesta."