Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Vilppulan pelletti lämmittää helsinkiläisten koteja

Kaksi alallaan Suomen suurinta tuotantolaitosta sijaitsee vierekkäin Vilppulassa. Vapo Oy:n pellettitehdas rakennettiin reilut kymmenen vuotta sitten Metsä Fibren Vilppulan sahan kylkeen. Vilppulan saha on Suomen suurin ja maailman modernein. Yritykset saavat toisistaan synergiaetua. Tehdaspäällikkö Ere Haaparanta kertoo, että pellettitehdas saa suurimman osan raaka-aineestaan sahalla syntyneestä purusta. Puru puhalletaan pneumaattisesti siirtoputkea pitkin sahalta pellettitehtaalle ilman kuljetusvälineitä eli ympäristöystävällisesti. Tehtaalla tulee purua jonkin verran muualta rekoilla. Metsä Fibren sahaliiketoiminnan tuotantojohtaja Harri Haapaniemi täydentää synergiaetua: –Saha toimittaa voimalaitokseltaan pelletin kuivauksessa tarvittavan energian ja lisäksi osa energiatarpeesta täytetään ottamalla savukaasuista lämpöä talteen Vapon savukaasupesurilla. –Sahan toiminta on kokonaisuutenaan hyvin kestävän kehityksen mukaista eli sahatavaran valmistuksessa syntyvät muut biotuotteet hyödynnetään tarkasti; hakkeista valmistetaan sellua, kuori hyödynnetään energiaksi omalla biokattilalaitoksella ja puru toimitetaan pelletin raaka-aineeksi, Haapaniemi kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Vilppulan pellettitehdas ylsi syyskuussa tuotantoennätykseen, ja se on suurin Vapon historiassa. Vapolla on kuusi pellettitehdasta. –Syyskuun tuotantoennätys oli hieman vajaat 9 200 tonnia pellettiä, mikä vastaa yli 1 800 omakotitalon vuosittaista lämmitystarvetta. Saimme hyvin pelletin kuivausenergiaa ja raaka-ainetta tasaisesti sekä ennakkohuollot onnistuivat hyvin. Tulos syntyi koko porukan onnistumisesta tuotantoketjussa, Haaparanta kertoo. Vilppulan pellettitehdas on maan suurin sekä tuotantomäärältään että -kapasiteetiltaan, joka on 100 000 tonnia pellettiä vuodessa. Parin vuoden kuluessa täyttyy miljoonas tuotantotonni. Se vastaa yli 220 000 rekallista pellettiä. –Meiltä lähtee 7–8 rekallista pellettiä vuorokaudessa ja meille tuodaan 3–4 rekallista purua, Haaparanta kuvaa liikennettä. –Pelletin kysyntä on jatkuvasti kasvanut. Hallituksen tavoitteena on korvata biopolttoaineilla kivihiiltä. Esimerkiksi Helsingin Energia on investoinut pelletinpolttoon. Vapo on Helsingin Helenin suurimpia pelletin toimittajia eli Vilppulassa tehdyllä pelletillä lämmitetään helsinkiläisten koteja. Haaparannan mukaan Vilppulan pellettitehtaan suurimpia asiakkaita ovat juuri isojen kaupungin voimalaitokset, kuten Helsingin lisäksi Tampereen sähkölaitoksen Naistenlahti, Turun ja Porin Energian laitokset. –Asiakkaitamme ovat myös erilaiset lämpölaitokset, maatilat, puutarhat sekä yksityiset taloudet ympäri Suomea. Meiltä viedään vain irtopellettiä, koska sijaitsemme vartioidulla Metsä Fibren tontin sisällä, eikä tänne voi tulla yksityisautolla. Muualla Vapon tehtaat ovat yrityksen tontilla, ja niillä tehdään myös säkkitavaraa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pellettimarkkinoilla yksi kilpailutekijä on toimitusvarmuus. Haaparannan mukaan Vapo ainoana pystyi toimittamaan viime talvena sopimuksensa mukaiset määrät. –100 prosentin toimitusvarmuus on kunniakysymys ja iso lupaus. Koko Vapo, henkilöstö ja yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet siihen. Meidän operaattoreillamme on vahva ammattitaito. Operaattoreita pellettitehtaalla on kahdeksan. He työskentelevät kolmessa vuorossa. Kerrallaan vuorossa on kaksi operaattoria. Toinen ajaa koneita, toinen avustaa. Tehtäviä vaihdellaan. Tiistaina koneita valvomon tietokoneiden äärellä ajaa Jouko Saastamoinen ja Pasi Moksunen avustaa tuotannossa, eli ottaa pelleteistä näytteitä neljän tunnin välein ja tarkastaa tehtaan toimintoja eri rakennuksissa. Tehtaan henkilöstö koulutettiin työvoimahallinnon kanssa, sillä näihin töihin ei ole omaa koulutusta. Monella on tausta metsäteollisuudessa, kuten Moksusella Pihlavan ikkunatehtaalla ja Saastamoisella Tiwin lastulevyehtaalla. –Työtehtävät vaihtuvat joka päivä, ja se on hyvä. Meillä on keskeytymätön kolmivuoro, eli kuusi päivää töitä ja neljä vapaata. Olen viihtynyt hyvin, Moksunen kertoo. Myös Saastamoiselle kolmivuorotyö sopii ja hän pitää työstään. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kovilla pakkasilla pelletin varastot pienevät kysynnän kasvaessa, vastaavasti leutoina kuukausina pelletin kysyntä on pienempää. Kysyntä kotimaassa on niin suurta, että pellettiä ei juuri viedä Vilppulasta, mutta sekin mahdollisuus on olemassa, koska Vapo toimii kansainvälisesti. Lämmityksen lisäksi pelleteistä syntyy uusia tuotteita. Kesällä innostusta herätti pelletin käyttö kissanhiekan korvaajana, kun Ilomantsin matkailuyhdistys brändäsi tuotteen Kissan Ilopelletin. –Pellettiä käytetään myös eläinkuivikkeena. Hevostalleille on oma purupelletti, Ere Haaparanta kertoo Vapon keksinnöistä. Vapo Oy:n Vilppulan pellettitehdas käynnistyi heinäkuussa 2008. Tehdas käsittää useita rakennuksia Metsä Fibren Vilppulan sahan vieressä. Pellettitehtaan rakennusten neliömäärä noin 3 000. Pellettitehtaan tontti 1,4 hehtaaria. Vapon pellettitehtaat sijaitsevat Vilppulassa, Turengissa, Ilomantsissa, Peräseinäjoella, Ylistarossa ja Kärsämäellä. Vilppulan tehtaan kapasiteetti on 100 000 tonnia pellettiä vuodessa. Syyskuussa Vilppulassa syntyi Vapon historian tuotantoennätys, vajaat 9 200 pellettiä. Miljoonan pellettitonnin tavoite täyttyy parissa vuodessa.