Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

KPK haki pisteet Hämeenkyröstä

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekon edustus vei voiton viikonlopun ainoassa ottelussaan Hämeenkyrössä. KPK kaatoi kotijoukkue Hokkarit numeroin 2–3 (1–0, 0–2, 1–1). Ottelu oli tasaista vääntöä maalien valossa, mutta joukkue luonnehti peliä vaikeaksi. Ensimmäisessä erässä nähtiin vain yksi maali ja sen teki kotijoukkue Hokkareiden Niko Petro reilu minuutti ennen erätaukoa. Toisen erän alussa KPK:n Joni Ruohomäki taituroi itsensä vastustajan maalille ja tasoitti tilanteen 1–1. Vielä ennen toisen erän päättymistä, KPK:n Jani Leinonen onnistui viemään vieraat 1–2 johtoon kummankin joukkueen pelatessa neljällä pelaajalla. Kolmas erä alkoi samoissa merkeissä kuin edellinenkin. KPK:n Atro Leppänen onnistui erän ensiminuuteilla ja vei vieraat jo 1–3 johtoon. Hokkarit kirivät maalieroa kuitenkin vielä yhdellä osumalla ja toi kotijoukkueen maalin päähän. Hokkarit haki tasoitusta pelaamalla viimeiset pari minuuttia ilman maalivahtia, mutta KPK kesti ja vei voiton numeron 2–3. Pisteet: Joni Ruohomäki 1+0, Jani Leinonen 1+0, Atro Leppänen 1+0, Eetu Santamäki 0+1. Maalivahtien torjunnat: KPK, Niko Karttila 34, Hokkarit, Lauri Harjula 34. Rangaistukset: KPK 4 minuuttia, Hokkarit 8 minuuttia.