Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Miksi rakastan musiikkikilpailuja

Juuri päättynyt Paulon sellokilpailu esitteli meille joukon nuoria, lahjakkaita muusikoita eri puolilta maailmaa. Kilpailun kaava on tuttu myös Sibelius-viulukilpailusta tai Maj Lind -pianokilpailusta: ensin soitetaan yksin, sitten näytetään musikaalisuutta kamarimuusikkoina ja lopuksi finalistit esittävät vaativan konserton suuren orkesterin kanssa. Arvovaltainen jury valitsee joukosta parhaan, tällä kertaa hän oli Brannon Cho . Ars Fennica -kuvataidekilpailua pyörittää Henna ja Pertti Niemistön säätiö. Pääpalkintona on rahaa, mutta muuten koreografia on kuitenkin aivan toinen kuin musiikkikilpailuissa. Ehdokkaiden nimet julkistetaan lähes vuosi ennen kuin näyttely avautuu. Sitten tulee joku taidemaailman tähtikuraattori ja palkitsee yhden onnellisen. Yleisö osallistuu prosessiin tiputtamalla näyttelyssä äänestyslipun suosikkitaiteilijalleen. Seuraan musiikkikilpailuja useimmiten radiosta. Samalla voi tehdä jotain hyödyllistä, kuten tiivistää ulko-ovea tai asentaa pakkasvahtia. Luulisi olevan puuduttavaa kuunnella reilun viikon ajan pelkkää sellon ääntä. Mutta väsähdystä ei tule, sillä Yleisradio palvelee kuulijoita paitsi musiikilla, myös spontaaneilla, asiantuntevilla kommenteilla. Keväisen Maj Lind -pianokilpailun aikana ilahduttivat Niklas Pokin hienot analyysit kunkin soittajan kosketuksesta ja teoksen luonteesta. Tänä syksynä olen hykerrellyt sellisti Liina Leijalan terävää, ja samalla kuitenkin sopivasti fanittavaa kommentointityyliä. Mäntässä kilpailuna aloittanut Kuvataideviikot luopui palkinnon jakamisesta vuonna 2004. Olisi ehkä tarvittu lisää tukea kaupungilta, säätiöiltä ja mediataloilta. Lisäksi puuttui se radioaaltojen lupsakka poppoo, joka olisi vielä lehtikritiikkejä monisanaisemmin avannut, miksi munat ja sokerit, performanssi liikennevaloissa tai savua tupruava kipsilevyseinä olivat suuren rahasumman arvoisia. Joskus hienointa viihdettä on esitys, josta ei ymmärrä juuri mitään, mutta joka ammattilaisen kommenttien jälkeen avautuu edes raolleen. Vaikka nykytaiteessa suorituksen arviointi ei toimi yhtä suoraviivaisesti kuin klassisen musiikin puolella, aina tällaisina hetkinä toivon, että joskus saisi taidekentän kisailuista samanlaista, hellää rakkautta tihkuvaa ruodintaa parhaaseen kuunteluaikaan. ”Puuttui radioaaltojen lupsakka poppoo.”