Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Ikurin-Vire pesi Koillis-Pirkan Kiekon

JÄÄKIEKKO Koillis-Pirkan Kiekon edustusjoukkue hävisi viime viikonlopun kamppailunsa Ikurin-Vireelle. Ottelun kaksi ensimmäistä erää oli tasaista vääntöä kummaltakin joukkueelta. Ensimmäisessä erässä ainoasta maalista vastasi vieraileva IK-VI, joka hyödynsi kotijoukkueen nukahduksen ja teki alivoimalla avausmaalinsa. Toisen erän alkuun luisteli taistelutahtoinen KPK, joka niittasi tasoitusmaalin heti erän alkuun. IK-Vi karkasi kuitenkin jälleen maalin johtoon reilun kuuden minuutin pelin jälkeen. Vauhdikasta kiekko kaukalon päästä päähän nähtiin koko toinen erä, mutta erätauolle lähdettiin numeroissa 1–2. IK-VI tuli tehokkaana myös kolmanteen erään ja vei vieraat erän alussa 1–3 johtoon. Pian maalin jälkeen joukkue otti kuitenkin kaksi perättäistä jäähyä ja kotijoukkue rankaisi vieraita kaventamalla tilanteen ylivoimalla 2–3. Kotijoukkueen maalin jälkeen seurasi joukkueelle se tuttu musta hetki ja IK-VI iski kaksi maalia reiluun puoleen minuuttiin. Vieraat karkasivat näin jo 2–5 johtoon. IK-VI onnistui upottamaan kiekon vielä kerran kotijoukkueen maaliin ennen kuin KPK heräsi ja onnistui kirimään eroa umpeen yhdellä ylivoimamaalilla. Ottelu päättyi vieraiden 3–6 voittoon. Kolmosessa selviä numeroita Kolmosdivarin alemmassa alkusarjassa kamppailivat lauantaina RuoSkA, JIlves 2, LÄU/Senaattor ja KPK II. RuoSkA voitti kotiottelussaan Mansen Kollit numeroin 9–3. JIlves2 hävisi paikallistaiston Senaattoreille 2–5 ja Pyry M2 nöyryytti KPK II -joukkuetta numeroin 12–0.