Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

KMV-lehti 30 vuotta sitten: Saarimäen sukukauppa juhli 90 vuottaan

Abraham Saarimäki perusti sekatavarakaupan Kolhon Loilan kylään marraskuun 15. päivä vuonna 1898. Alun perin Abraham mieli suuren maatilan tilanhoitajaksi, mutta kun miehen selkä ei kestänyt ammatin rasituksia, hän ryhtyi kauppiaaksi. Aikanaan Abrahamin Eino -poika siirtyi jatkamaan isänsä työtä. Eino kuitenkin kaatui vuonna 1941 ja neljä vuotta myöhemmin kauppaliike muutettiin osakeyhtiöksi. Einon poika Veikko Saarimäki on työskennellyt kaupassa vuodesta 1961 lähtien. Toinen Eino Saarimäen tyttäristä, Eine siirtyi kaupan palvelukseen jo vuonna 1946. Veikko Saarimäki on kaupan toimitusjohtaja ja sisarensa Eine Mäkinen on sen kirjanpitäjä. Yhdeksää vuosikymmentä juhlittiin koko kylän voimin.