Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Ympäristökysymykset nousevat esille ensi kesän näyttelyssä

Ensi kesänä Mäntän kuvataideviikoilla merkittävään rooliin nousevat ympäristökysymykset. Näyttelyn kuraattoriksi valittu saamelainen valokuva- ja videotaiteilija sekä elokuvantekijä Marja Helander kertoo näyttelyn tutkivan sitä, mitä tapahtuu kun ihminen hallitsee maata ja luonnonvaroja. –Monet taiteilijat käsittelevät tällä hetkellä teoksissaan ilmastonmuutosta ja luonnon tilaa, koska aihe on niin polttavan ajankohtainen. Siksi halusin nostaa sen esiin, Helander sanoo. Helanderin mukaan kyseessä ei kuitenkaan tule olemaan tiukka ympäristönäyttely, vaan erilaisia lähestymistapoja aiheeseen tullaan varmasti näkemään. –En ole rakentamassa mitään maailmanloppua Pekiloon, vaan taiteilijat voivat pohtia esimerkiksi ihmisen valintoja ja niiden vaikutusta ympäristöön uskonnon, politiikan, rakkauden tai ihmissuhteiden näkökulmasta, Helander selventää. Näyttelyn taiteilijavalinnoissa tulee näkymään Helanderin oma tausta, sillä osaa taiteilijoista yhdistää pohjoinen ulottuvuus, Lappi ja pohjoiset aiheet. Ensi kesän näyttelyn taiteilijat julkistetaan tammi-helmikuun vaihteessa. –Itselleni on tärkeintä, että näyttelykokonaisuudesta tulisi elämys, josta kävijälle jää vahva tunnekokemus, Helander sanoo. Kuraattorin rooli on Helanderille verrattain uusi tuttavuus. Hän kertoo kuratoineensa aiemmin vain Iin biennaalissa vuonna 2016. Kutsun Mäntän kuvataideviikkojen kuraattoriksi hän otti vastaan ilolla. –Tämä on minulle suuri ilo ja kunnia, vaikka olen tämän takia unettomia öitäkin viettänyt. Pekilon tila on hyvin monipuolinen ja haastava, eikä teosten sijoittaminen tilaan ole helpoimmasta päästä, Helander kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Taiteilijana Helander tunnetaan valokuva- ja videoteoksistaan sekä elokuvaohjauksista. Hän on tutkinut teoksissaan muun muassa identiteettiään suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin välissä. Hän lähteekin taiteessaan usein liikkeelle omasta taustastaan. –En kuitenkaan ajattele niin, että kaikkien töitteni aiheena olisi pakko olla kahden kulttuuriin välissä oleminen. Olen välillä työskennellyt myös muiden aiheiden parissa, Helander sanoo, Helanderin mukaan häntä ajaa taiteilijana eteenpäin uteliaisuus ja halu oppia aina jotain uutta. Tämän vuoksi hän kertookin videoteosten ja lyhytelokuvien teon olleen hyvin inspiroivaa pitkän valokuvataiteilijan uran tekemisen jälkeen. –Viime aikoina olen huomannut kaipaavani käsillä tekemistä, ja siksi olen varmaankin tämän kuratoinnin jälkeen suuntaamassa kolmiulotteisten teosten suuntaan. Utsjoella minua odottaa kasa poronsarvia, ja voisin ehkä tehdä niistä jotain, Helander pohtii. Helanderin taidetta on nähty Mäntän kuvataideviikoilla vuosina 1995 ja 2005. Helander kertoo, että erityisesti hänelle on jäänyt mieleen Ilkka Juhani Takalo-Eskolan kuratoima vuoden 1995 näyttely. –Taiteilijoilla oli käytössään koko Mäntylinnan kerrostalo ja minä päällystin oman huoneeni kokonaan pumpulilla, Helander muistelee. Vuonna 2005 näyttelyssä Helanderilta oli esillä valokuvataidetta. –Aina kun olen osallistunut Kuvataideviikoille, on se ollut onnellinen ja yhteisöllinen kokemus, Helander toteaa. Tuorein tunnustus, jonka Helander on saanut, on Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -palkinto tältä vuodelta. Helander sai palkinnon elokuvastaan Eatanvuloš lottit, Maan sisällä linnut . –Palkinnon saaminen oli todella hienoa, koska olen elokuvaohjaajana itseoppinut. Syntynyt 1965. Koulutukseltaan taiteen maisteri. Saamelainen valokuva- ja videotaiteilija, elokuvaohjaaja, jonka juuret ovat Helsingissä ja Utsjoella. Vuodesta 1992 alkaen ollut mukana kymmenissä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. On kesän 2019 Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori. Näyttelyn taiteilijat julkistetaan tammi-helmikuun vaihteessa.