Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

"Katulasten kohtalo repii sydäntä ja tulee halu auttaa"

Viipurin Dikoni katulastenkotiin tehtiin hyväntekeväisyysmatka 3.–4. marraskuuta. Mänttä-Vilppulan seurakunnasta mukana olivat Sari Päivärinta ja Harri Mäkinen . Lahjoituksena vietiin perille, muun muassa, juustoja, villavaatteita ja hygieniatuotteita. Viipurin kaupunki antaa tilat, mutta muuten Dikoni katulastenkodin toiminta on lahjoitusten varassa. Pietari Paavalin kirkko kuitenkin auttaa lastenkotia. Pietari Paavalin kirkossa toimii Viipurin ainoa evankelisluterilainen seurakunta. Kirkko itse toimii myös kokonaan avustusten varassa. –Olen tehnyt työtä lastensuojelussa ja tunne lastenkodissa käynnin aikana oli ihmeellinen. Liikutti se että lapsilla oli paikka missä olla ja se, että olosuhteet olivat todella vaatimattomat, kertoo Mäkinen. Mäkinen antaa myös vastauksen usein esitettyyn kysymykseen: miksi viedä avustusta yli rajan, vaikka omassa maassakin on avuntarvitsijoita? Hänen vastauksensa on, lapset. –Lapset ovat ympäri maailmaa lapsia, he ovat osattomia ja syyttömiä, kertoo Mäkinen. Vierailu nosti tunteet pintaan Dikonin lapset olivat tavatessa iloisia ja kiinnostuneita. Osalla on vanhemmat, osalla ei. Kotikäynnille mukaan päässyt kertoi kotiolojen olevan sanoin kuvaamattomia. Koti oli yksinkertaisesti pimeä loosi, sana kuvaa parhaiten niin sanottua asuntoa, missä perhe asuu. Ei ollut sähköä, oli vettä lattialla, oli kolkkoa ja pimeää. Lasten makuupaikkana toimi laveri. Mäkinen kysyi avustusryhmältä, johon kuului 28 henkilöä, tunnetta mikä heille katulastenkodista tuli ensimmäisenä mieleen. Vastaukseksi hän sai, muun muassa tunteita, joita olivat: suru, empatia, positiivisuus, sääli, ilo, kiitollisuus, halu auttaa ja sen että koko asia repii sydäntä. Eli, kaikkia niitä tunteita joita ihmisillä on. Dikonin lapsilla ei ole kännyköitä ei televisioita eikä pelikoneita. Lapsilla on vuode, katto pään päällä, ohjaajat ja toivo. Vaikeuksista huolimatta kannatti Mäkinen kertoo, että mennessä heitä kyykytettiin Venäjän tullissa. Aluksi seisotettiin 3–4 tuntia. Lopuksi leimattiin passileiman päälle hylkyleima. Sen takia jouduttiin palaamaan takaisin Suomen puolelle. Onneksi saatiin Vaalimaalta säilytystila vuorokaudeksi. Palattiin takaisin Venäjän tulliin ja taas meitä odotetuttiin tunnin verran. Mäkinen kertoo, että loppujenlopuksi pääsimme Viipuriin ja kävimme Pietari Paavalin kirkossa. Sen jälkeen kävimme myös kynttiläkulkueena muistamassa kenttähautausmaiden muistomerkeillä sodassa kaatuneita. –Vaikka rajanylitys oli haasteellista, niin silti jäi matkasta hieno tunne. Saatiin vietyä perille jotain ja lahjoitukset otettiin vastaan todella sydämellisesti, kertoo Mäkinen. Päivärinnan ja Mäkisen lisäksi muut ryhmäläiset olivat Tampereen ja sen ympäristön seurakunnista. Mänttä-Vilppulan seurakunnan lähetystyö tukee pienellä summalla Suomen Lähetysseuraa. Joka puolestaan tukee katulastenkoti Dikonia. "Saatiin vietyä perille jotain ja lahjoitukset otettiin vastaan todella sydämellisesti." Harri Mäkinen