Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Kaupunginhallitus esittää maa-alueen ostoa Sassia varten – hinta 3 miljoonaa euroa, ei mainintaa talousarviossa

Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus esittää, että kaupunki solmii esisopimuksen Metsä-Kannusniemen maa-alueen ostamisesta kolmella miljoonalla eurolla. Alueen omistaa tällä hetkellä Finsilva Oy, ja sen pinta-ala on 118,7 hehtaaria. Kauppa tarvitsee kaupunginvaltuuston siunauksen. Valtuusto käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina. Maa-alue liittyy oleellisesti Sassin kehittämiseen. 118 hehtaarin alue on kartan koilliskulmassa: Kaupunginhallitus esittää, että kauppa hyväksytään ehdollisena. Kaupan ehtona on, että kaupungin kehitysyhtiölle myönnetään hankerahoitusta Sassin alueen kehittämistä varten. Määräaika kesäkuun lopussa Kaupunginjohtaja Markus Auvisen mukaan Sassin alueen kehityshankkeeseen lähtemiseen tarvitaan vielä kaupunginvaltuuston hyväksyntä. Kaupan syntymiseen tarvitaan siis vielä valtuuston erillinen päätös Sassin alueen kehittämisestä, vaikka valtuusto hyväksyisi esisopimuksen maanantaina. Päätöksiä tehdään näillä näkymin keväällä. Vuoden 2019 talousarviossa ei ole varattu määrärahaa maa-alueen ostoa varten. Ensi vuoden talousarvio on valmiiksi 2,1 miljoonaa euroa alijäämäinen, ja siinä otetaan velkaa 2,8 miljoonaa euroa. Esisopimuksessa kaupan ehtona on, että ostaja ottaa vastuulleen kaikki maa-alueen ympäristöhaittoihin ja korvaukseen liittyvät vastuut. Mänttä-Vilppulan kaupungin tekninen johtaja Hannu Kemppainen kertoo, että kiinteistöllä on vanha ampumarata, joka vaatii vähäisiä kunnostustoimenpiteitä. Esisopimuksen mukaan kaupungin on päätettävä lopullisesti maa-alueen ostosta vuoden 2019 kesäkuun loppuun mennessä. Samalla kaupunginvaltuusto käsittelee kiinteistön ostoa Sassintien, Meijerintien ja Hämeentien alueelta. Kauppa toteutettaisiin samoin ehdoin kuin Metsä-Kannusniemen osto. Kauppahinta olisi 135 000 euroa. Täydennys: 9.11.2018 kello 14.15: Tarkennettu muutamia kohtia esisopimuksista.