Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Ilmavoimien harjoitus Hallissa

Hallin väkimäärä kaksinkertaistuu tämän kuun viimeisellä viikolla, kun Ilmavoimien joukkokoulutuskauden päättöharjoitus alkaa. Ilmavoimien omien joukkojen lisäksi paikalle tulee kalustoa ja väkeä Jääkäriprikaatista ja Porin sekä Karjalan jääkäriprikaateista. Varusmiesten määrä on 850 ja reserviläisten 150. Tähän Ilmasotakoulun apulaisjohtaja everstiluutnantti Kai Naumasen johtamaan harjoitukseen osallistuu lisäksi henkilökuntaa siten, että joukkojen kokonaisvahvuus on 1100. Projektiupseeri majuri Joni Tiihonen piti asiasta ravintola Hallin Jannessa tiedotustilaisuuden, jossa selvitettiin yksityiskohtia. Alueena on pääosin Hallin lentokentän ympäristö ja erityisesti sen etelä- ja länsipuoli. Karkeasti rajana etelässä on linja Kotiniemi-Iso Kaukajärvi, josta luoteeseen Launiovuorenmaalle ja edelleen Kolonkulman ja Tynnyrisuon kautta Hallin keskustan tuntumaan. Harjoitusalueeksi on varattu myös Jämsän Matkosvuori ja Ruuhikangas sekä Mänttä-Vilppulan Mäenpäänvuori. Lain mukaan puolustusvoimilla on oikeus käyttää muita, kuin pysyvässä käytössä olevia kiinteistöjä, jos se on sotilaallisen harjoitustoiminnan kannalta välttämätöntä. Tähän perustuen otetaan tilapäisesti käyttöön nuo mainitut alueet. Tiedotustilaisuudessa selvitettiin alueella asuvien kulkuoikeuksista ja keskusteltiin yksityisteiden käytöstä ja niiden mahdollisista rajauksista harjoituksen ulkopuolelle. Näin rajattiin pois esimerkiksi Hallin metsästysseuran metsästysmajan alue, koska hirvenmetsästyskausi on meneillään. Harjoitusalueella liikkuminen edellyttää Ilmasotakoulun lupaa, johon voidaan sisällyttää määräyksiä alueella liikkumisesta, sen ajasta ja paikasta sekä alueella kuvaamisesta ja muusta tallentamisesta. Ilmavoimien internet-sivuilta löytyy lisää tietoa harjoituksesta. Päättöharjoitukseen alkaa joukkoja saapua 23. marraskuuta ja lentotoimintaa on 27.–29.11. välisenä aikana. Tuolloin lentomelun lisäksi voi taivaalla näkyä koneista ammuttavia omasuojaheitteitä, soihtuja.