Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Mummin lapsuus sodan varjossa – kirjastossa kuultiin nuorten mietteitä karjalaisuudesta

Mäntän Seudun Karjalaiset järjesti ennen toimintansa loppumista keväällä Mäntän lukion oppilaille Karjala-aiheisesta kirjoituskilpailun. Torstaina 15. marraskuuta Mäntän kirjastossa oli Keurusseudun sukututkijoiden järjestämä ilta, jonka aiheena oli Karjalaisuus nuorten silmin . Illan aikana kuultiin muun muassa Martta Valon ja Emma Änäkkälän kirjoituskilpailuun osallistuneita kirjoituksia ja muidenkin tilaisuuteen osallistuneiden mietteitä karjalaisuudesta. Valon teksti pohti sitä, mitä karjalan kielelle nykyään kuuluu, esille kävi että karjalan kieli on Suomessa alennettu murteeksi. Karjalan kielen puhuminen alkoi hiipua, karjalaisten hajottua ympäri Suomea. Karjalan puhumista alettiin myös karttaa, suomalaiset ovat vierastaneet kieltä, koska se kalskahtaa itäiseltä. Valo kertoi, että kieli aiheena kirjoitukselle oli sopivan neutraali, koska omat juuret eivät juonna Karjalaan. Änäkkälän kirjoitus oli otsikoitu: Karjala ei lähe miust ja siinä hän kertoi mummistaan. Hänen tätinsä Jaana Pynnönen kertoi Änäkkälän aiheena olleesta mummista, eli Pynnösen omasta äidistä Irma Pynnösestä. Valkjärvellä Nirkkolan kylässä vuonna 1936 syntynyt Irma Pynnönen o. s. Inkiläinen lähti kahteen kertaan evakkoon. Sodan päätyttyä perhe muutti Kuoreveden Halliin. Irma avioitui Matti Pynnösen kanssa vuonna 1959 ja toimi Mäntässä opettajana Mäkikylän, Koskelan ja Länsi-Koskelan kouluilla, yhteensä 37 vuotta. –Äiti oli iloinen ja temperamenttinen karjalainen, jota kiinnostivat kuorolaulu, runojen kirjoittaminen sekä SPR:n toiminta, kertoo Jaana Pynnönen. Varsinkin viimeisinä vuosina Karjala-asiaa saivat kuunnella myös Pynnösen lapsenlapset yllin kyllin. Irma Pynnönen menehtyi vuonna 2016 ja lapsenlapset lauloivat hänen hautajaisissaan Karjalan kunnailla . Änäkkälän kirjoituksen alku on räväkkä: "Mummini istuu hätääntyneenä, hikisenä ja ahdistuneen oloisena sängyn reunalla, ja Ruki vverkh eli suomeksi kädet ylös, kaikuu hänen korvissaan. Lapsuuden Karjalan kokemukset ja muistot ovat tulleet osaksi muistisairaan vanhuksen elämää." Kirjoitus on kauttaaltaan koskettava ja päättyy toteamukseen: "Mummini lapsuus kului sodan varjoissa, sodan, josta viimeisinä muistisairauden värittäminä vuosina tuli hänelle lähes yhtä todellista kuin lapsena."