Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot Blogit

Valtionpalkintoja Mäntän Kuvataideviikkojen taiteilijoille

Valtionpalkinnon sai mediataiteilija Anneli Nygren , joka osallistui Mäntän kuvataideviikoille vuonna 2010. Lisäksi palkittiin kuvataiteilija Sasha Huber , joka oli mukana Kuvataideviikoilla vuonna 2015 sekä kuvataiteilija ja sarjakuvataiteilija Kati Rapia , hän oli mukana Kuvataideviikoilla vuonna 2012. Palkintoperusteissa kerrotaan, että mediataiteen valtionpalkinnon saaneen mediataiteilija Anneli Nygrenin (s. 1958) pitkä ura ulottuu 1980-luvun alusta tähän päivään ja kattaa muun muassa fiktioita, dokumentteja, animaatioita ja musiikkivideoita. Nygrenin taide on tinkimätöntä ja tyyliltään ainutlaatuista. Hän käsittelee teoksissaan tärkeitä ja vakavia teemoja, mutta hänen teoksensa sisältävät myös raikasta tee se itse -ilmaisua, terävää huumoria ja itseironiaa. Nygren on keskeinen osa suomalaista mediataiteen historiaa ja samalla vahvasti kiinni tässä ajassa – salaperäisenä ja monimerkityksellisenä retro-Annelina. Mediataiteen valtionpalkinnosta päättää audiovisuaalisten taiteiden toimikunta. Kuvataiteen valtionpalkinnon saaneen kuvataiteilija Sasha Huber Saarikon (s. 1975) taide hakee johdonmukaisesti oikeudenmukaisuutta ja historian oikaisuja. Hänen kolonialismin historiaa purkavat teoksensa ovat vahvoja eettisten vaatimusten ja esteettisen ilmaisun yhdistelmiä, jotka puhuttelevat kansainvälisiä yleisöjä. Huber käyttää taiteessaan monia ilmaisumuotoja: performanssia, valokuvaa, liikkuvaa kuvaa, kuvanveistoa, tekstidokumentaatiota ja ääntä. Teoksia leimaa kollektiivinen ajattelu ja kollektiiviset teot, jotka vahvistavat kulttuurista ja poliittista moniarvoisuutta. Kuvataiteen valtionpalkinnosta päättää visuaalisten taiteiden toimikunta. Sarjakuvataiteen valtionpalkinnon saaja kuvataiteilija, sarjakuvantekijä Kati Rapia (s. 1972) on tinkimätön, persoonallinen ja omaääninen kertoja ja monen kuvallisen ilmaisutavan mestari. Hän luo näyttelytiloihin sarjakuvan kollaasimaista estetiikkaa ja hänen sarjakuvateoksensa tekevät sekä tarinan että kuvamaailman osalta tarkkoja huomiota maailmasta. Tuoreimpana esimerkkinä on sarjakuvateos Pyrstötähti . Se on poikkeuksellinen teos suomalaisen nykysarjakuvan kentässä ja taidokas esimerkki historian kertomisen mahdollisuuksista yhdistäessään erilaisia lähteitä uudella tavalla. Valtion taidetoimikunnat ovat myöntäneet yhteensä 16 valtionpalkintoa: arkkitehtuurin, elokuvataiteen, esittävien taiteiden, kirjallisuuden, kuva-, media- ja monitaiteen, muotoilun, musiikin, sarjakuva- sekä valokuvataiteen valtionpalkinnot. Kukin valtionpalkinto on suuruudeltaan 14 000 euroa.